17.12.2014

Unelmien sisustus: Olohuone

Tänään on vuorossa olohuoneen sisustustarpeet ja haaveet. Olohuone on osa alakerran päätiloja ja keittiön ohella varmasti eniten käytössä. Olohuone on myös todella näkyvällä paikalla ja määrittää paljon muidenkin tilojen sisustusta. 


Olohuoneeseen haluaisin klassisen, mutta modernin sisustuksen, johon ei hetkessä kyllästy. Pääosassa tulee olemaan sohva ja nojatuolit, joista on näkymä televisiolle. Television ja sohvan sijoittelusta vastaa mies, jotta kombinaatio toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Itselleni tärkeää on, että olohuoneessa on rentoutumiseen sopiva pehmeä paikka, jossa voi päivän päätteeksi hetken huilahtaa.

Sohvapöytiin minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen. Toisaalta on mukavaa, että on jokin taso, jolle voi laskea juoman tai lehden. Mutta tasolle kertyy niin helposti myös kaikkea ylimääräistä ajelehtimaan. Siksi jokin simppeli ratkaisu olisi paras. Sellainen, jossa ei olisi tilaa säilöä kaikenlaista käsistä pöydälle jäänyttä. Nykyisessä kaksiossamme meillä on käytössä Hayn DLM, joka toimii tarkoituksessaan oikein hyvin.

Mielestäni olohuone kaipaa myös jotain näyttävää valaisinta. Olen aivan ihastunut Lundian Soihtu-valaisimiin ja tuo iso malli toimisi erittäin hyvin olohuoneessamme. Televisio tullaan sijoittamaan korkealle päätyseinälle ja sen tueksi rakennetaan näyttävämpi elementti, mutta kerron siitä lisää tarkemmin, kun suunnitelmat vielä selkiytyvät.


1. Interface Mango sohva, 2. Woodnotes K tuoli, 3. Lundia Soihtu lattiavalaisin, 4. Papilio Laura matto, 5. Hay tarjotinpöytä iso ja pieni

Realistisemmalla budjetilla Ikean Söderhamn voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Siinä on mielestäni kaunis, kevyt muotoilu, mutta se näyttää myös kivalta löhöilysohvalta. Lisäksi sarjan nojatuoli näyttää ihanalta, siinä on tilaa nostaa jalat ylös. Verhoiluvaihtoehtoja on monia, joista itse pidän eniten tuosta kirjavan harmaasta sävystä.


Ikea Söderhamn moduulisohva

Aiemmissa postauksissa on tarkasteltu eteistä ja työhuonetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti