13.12.2014

Käytännölliset ja kauniit tarvikkeet pihalle

Eri toimintoja ja tarpeita varten pihalle tarvitaan muutamia kalusteita, jotka perinteisesti eivät ole olleet ulkonäöllisesti kovin kauniita. Ja näissä kalusteissa käytännöllisyys menee kyllä kauneuden edelle. Onneksi nykyisin on jo paljon erilaisia vaihtoehtoja.

Jäteastia pitää sijoittaa sisäänkäynnin viereen tien reunaan, eli todella näkyvälle paikalle. Lisäksi jäteastioita pitäisi olla eri jätteille useampia. Roskisrivi ei kuitenkaan ole kovin kaunis ja pilaa koko pihan ilmeen. Stalalta ainakin löytyy kauniimpi pihamoduli, joka kätkee sisäänsä sekajäteastian ja kierrätysastiat. Modulin etuseinä aukeaa, joten jäteastian saa helposti otettua ulos modulista tyhjennystä varten. Moduleita löytyy eri kokoisia ja samaan moduliin saa myös varastotilaa.

Stala Pihamoduli
Kesäisin on ihana kuivata pyykkejä ulkona. Pienessä tuulessa pyykit myös kuivuvat nopeasti. Pyykkiteline keskellä pihaa, tyhjänä tai täynnä pyykkiä, ei kuitenkaan ole mikään pihan kaunistus. Brabantialla onkin kokoontaittuva, koteloonsa sujahtava seinäkiinnitteinen malli. Siisti, kapea kotelo vain kiinnitetään seinään ja pyykkiteline pysyy piilossa kun se ei ole käytössä. Tässä vain epäilyttää, miten kätevästi tuo avaaminen ja sulkeminen todellisuudessa onnistuvat.

Brabantia 
Pyykkiteline
Pyykkitelineen kanssa samaan sarjaan kuuluu mattoteline. Valtava teline vain mattojen tuuletukseen seisoo pihan nurkalla ruostumassa. Asuntomessuilla kiinnitin huomiota tällaiseen, myöskin seinäkiinnitteiseen, tuuletustelineeseen, jossa on lisäksi teleskooppiset tangot. Kun telinettä ei käytä, se taittuu pieneksi seinää vasten. Telineeseen saa helposti petivaatteet tuulettumaan.
Duster Mattoteline
Viimeinen tarvike on vähän ekstraa, eli sadeveden keräämiseen tarkoitettu Vesitasku. Tämä olisi hyvä apu kesäisin kukkien kastelussa, kun kertynyttä sadevettä voisi hyödyntää kasteluvetenä. Ilmeeltäänkin tuote on ihan kivan näköinen, ainakin perinteisiin saaveihin verrattuna. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoituksena tehdä sen suurempia kukkaistutuksia, joten ainakin aluksi tällaiselle tuotteelle ei varsinaisesti ole tarvetta.
Houseman Vesitasku

Onko teillä kokemusta näistä tuotteista? Suosittelisitko?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti