15.12.2014

Takkamietteitä

Alunperin ajattelimme, että taloomme ei rakenneta takkaa. Takkavaraus kuitenkin taloon oon suunniteltu, jotta takan asentaminen jälkeenpäinkin onnistuu. Näinä pimeinä ja koleina päivinä ajatus takasta tuntuukin yhtäkkiä mieluisalta. Olisipa kiva sytyttää tuli takkaan ja nauttia sen lämmöstä ja valosta. Lämmistystarkoitukseen emme takkaa kuitenkaan hanki, sillä tiedämme, että se jää meiltä tekemättä.
Takalle suunniteltu paikka on olohuoneen nurkassa portaiden alapäässä, työhuoneen sisäänkäynnin vieressä. Tästä takka näkyy sekä olohuoneeseen että ruokailu- ja keittiötilaan, mutta sen näkee myös yläkerrasta kurkatessaan. Paikka on mielestäni hyvä, mutta edellyttää siroa ja kevyttä takkaa, jotta takan ohi kulkeminen on vielä sujuvaa.
Ensimmäiseksi mieleeni tulivat kevyttakat, jotka voi asettaa jopa keskelle huonetta tai ikkunan eteen niiden keveän ulkomuodon ansiosta. Kevyttakat ovat myös sopivan moderneja ja linjakkaita sekä istuvat paremmin meidän tyyliimme. Tällainen sopii täydellisesti tuohon kohtaan. Tässä kohtaa tila on täyskorkeaa, mikä pitää ottaa huomioon, jotta takka ei näytä tilaan liian pieneltä. 
Keräsin muutamia omaa silmää miellyttäviä malleja tähän. Valkoinen olisi varma valinta, se sopisi talon tyyliin ja erilaisiin sisustuksiin herättämättä liikaa huomiota. Valkoisen puhtaana pito vaatii varmasti enemmän, sillä siinä pienikin nokeentuminen näkyy heti. Musta sen sijaan toisi kontrastia ja olisi selkeä elementti. Vuolukivinenkin malli näyttää hyvältä ja sopii paikallaa erityisesti, jos valitsemme betoniset portaat. Tarjolla on näidenkin lisäksi useita hyviä malleja.

Onko teillä takka? Mitkä ovat takan parhaat ominaisuudet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti