15.3.2015

Laattainspiraatiota

Kävimme sisustussuunnitelijamme Marika Piekkalan kanssa katsomassa tarjolla olevaa laattavalikoimaa ja miettimässä, millaisia kokonaisuuksia meille lähdettäisiin rakentamaan. Laattojen selaaminen netistä on ihan toivotonta, sävyt ja materiaali eivät toistu näytöltä samalla tavalla kuin myymälässä isoilla pinnoilla. Myymälästä kannattaa kysyä näytteet valituista malleista mukaansa, jotta niitä voi käyttää sitten muiden sisustuksen värisävyjen valinnassa hyödyksi.

Laattapintaa meillä tulee alakerrassa eteiseen, kodinhoitohuoneeseen ja vessaan sekä yläkerrassa pesutiloihin sekä toiseen vessaan. Toiveena olisi yhtenäinen ja harmoninen ilme, joten kovin montaa eri sävyä tai mallistoa emme halunneet valita. Valinta oli lopulta melko  helppo, kun ammattitaitoinen myyjä esitteli toiveidemme pohjalta valikoimaa. Valitut laatat ja sävyt olivat kaikki sellaisia, jotka nähdessä tuli vahva tunne, että tämä on meille. Sävyt ovat todella neutraaleja ja kaikki harmaaseen taittavia. Alakerran WC tulee olemaan sävyiltään lämpimämpi ja siellä käytetään ruskean sävyjä, kun taas muihin tiloihin valittiin selkeämpää harmaata ja siihen sopivaa vaaleaa sävyä.

Kaikki valitsemamme laatat ovat italialaisen Atlas Concorden mallistoista läpivärjättyjä laattoja. Ruskean sävyiset ovat Mark-mallistosta ja harmaan sävyiset Up-mallistosta. Laatat ovat mattapintaisia ja todella laadukkaan oloisia. Olen kyllä erittäin tyytyväinen löytyneisiin malleihin.

Onko teillä kokemusta Atlas Concorden laatoista?

4 kommenttia:

  1. Hienoja värisävyjä! Meille tulee vähän saman tyylistä laattaa, suurin osa 60x60cm kokoista, osa vaaleanharmaata sementin sävyistä, osa tummemman harmaata mutta samaa mallistoa. Muistaakseni ne oli nimeltään jotain Statale Grigio Semento ja Statale Nero Carbone. Laattapisteestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvässä laattamyymälässä tulee kyllä melkein valinnan vaikeus, kun tarjolla on niin monta hyvää vaihtoehtoa, joista omat pitäisi harkitusti valita.

      Poista
  2. Oih kuinka nättiä toi salmiakkikuvioinen lattia! Vai onkohan se salmiakin muotoista laattaa.... Ihanan maanläheiset sävytkin kaikissa näissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on salmiakinmuotoista laattaa, minustakin tosi ihana!

      Poista