Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

28.5.2016

Kiintokalustesuunnitelmat

Parin viikon päästä kalusteet jo toimitetaankin, joten nyt on hyvä hetki katsoa läpi mitä sieltä onkaan tulossa. Koko talon kiintokalusteet tilasimme Keittiömaailmasta. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä heidän palveluihinsa, kuten jo syksyllä kerroin. Toiveitamme kuunneltiin hyvin ja muutoksia tehtiin ongelmitta.

Eteisen yhteydessä meillä on vaatehuone, jonka kalustaminen on aiheuttanut harmaita hiuksia sekä meille että Keittiömaailman suunnittelijalle. Tila on erittäin kapea ja yksi seinä on vino. Päädyimme ratkaisuun, jossa päätyyn asennetaan vaatetanko sekä hattuhylly, ja toiselle seinustalle laatikosto, hyllylokeroita sekä kenkähyllyt. Vaatehuoneeseen saamme omat vaatteemme hyvin piiloon, joten eteinen jää siistiksi läpikulkutilaksi, johon tulee vaatesäilytys vieraita varten.
Kodinhoitohuone on kompaktin kokoinen, mutta sinne mahtuu kaikki tarvittava oikein hyvin. Toisella seinustalla on koneet ja vesipiste, toisella puolella säilytystilaa ja oma tila kuivausratkaisulle. Päätyseinä on korkeaa säilytystilaa sekä kätkee taakseen jonkin verran erilaista talotekniikkaa, laitteita, putkia jne. Ovet ovat valkoiset huomaamattomilla vetimillä ja tasoiksi valitsimme betonin sävyistä laminaattia.
Alakerran vierashuoneesseen on sijoitettu isompi säilytystila, eli yhteensä kuusi korkeaa kaappia. Materiaaliksi valitsimme valkoisen oven suorakulmaisella isolla vetimellä, jota on helppo käyttää isommallakin kouralla. Jossain vaiheessa mietimme tähän liukuovia, mutta suunnittelija vinkkasi, että perinteinen kaappi on jopa helppokäyttöisempi, kun liukuovia pitää aina asetella juuri oikeaan kohtaa, ettei oven takaa vilku kaapin sisältö. Kaapit eivät myöskään ole näkyvällä paikalla, joten ihan perinteinen malli sopii tähän mielestäni oikein hyvin,
Yläkerran WC on ns. naisten WC, jossa säilytetään kaikenlaista kosmettiikkaa ja vempainta. Riittävästi säilytystilaa oli siis ensimmäinen toive, joka toteutettiin isoilla laatikostoilla ja kaapeilla. Toinen toive oli iso ja moderni peilikaappi, jota ei valitettavasti löytynyt Keittiömaailman valikoimasta. Mutta Ikea pelastaa tässä kohtaa ja lavuaarin ylle sijoitetaan Godmorgon-sarjan peilikaappi. Pisteet tästäkin kyllä Keittiömaailmalle, kun sieltä ei pakkomyyty heidän mallistonsa tuotetta, joka ei vastannut meidän toiveitamme. Värimaailma täällä on tumman harmaa betoninsävyisellä tasolla.
Makuuhuoneen vieressä sijaitseva vaatehuone on melko tilava ja suurimpana toiveena oli tehdä siitä mahdollisimman käytännöllinen. Halusimme tilaan paljon henkaritilaa sekä laatikoita, jotka toimivat paremmin kuin hyllyt. Päätimme sijoittaa päätyyn suuren peilin, jolloin kaikkiin hyllyihin pääsee helposti käsiksi. Lisäksi toisesta kulmasta karsiutui säilytysmahdollisuus koteloinnin sisällä kulkevien putkien vuoksi. Tällä hetkellä meillä on kaksiossamme käytössä yhteensä kolme vaatekaappia, joten tämän tilan pitäisi kyllä riittää.
Pian päästäänkin sitten katselemaan näitä ratkaisuja ihan livenä.

16.5.2016

Talonäytös keskiviikkona 18.5. klo 17-20

Saint-Gobain Weber järjestää talonäytöksen talollamme keskiviikkona 18.5.2016 klo 17-20. Paikalla on asiantuntijoita kertomassa kivitalorakentamisesta, joten tämä tilaisuus kannattaa hyödyntää. Samalla pääsee tietysti kurkistamaan miltä meillä nyt näyttää. Seinät ovat saaneet maalipinnan ja pikkuhiljaa kosteita tiloja laatoitetaan.

Tervetuloa!




15.11.2015

Suunnitelmia Keittiömaailmasta

Kävimme jo jonkin aikaa sitten Tampereen Keittiömaailmassa suunnittelemassa kalustuksia. Mm. WC:t, vaatehuoneet, makuuhuoneet sekä kodinhoitohuone olivat vielä vailla kalusteita. Vaan sepä on nyt korjattu.

Pidimme Keittiömaailman valikoimasta ja palvelusta kovasti. Jokaiseen tilaan löytyi vaivatta mieluinen vaihtoehto ja lyhyiden (sekä hieman epämääräisten) toiveidemme perusteella myyjä onnistui nopeasti suosittelemaan erilaisia malleja. Ammattitaitoinen myyjä osasi myös ohjeistaa meitä, mitä eri tiloissa tulisi ottaa huomioon ja mitkä ratkaisut on todettu toimiviksi. Ensikertalaisille tämä oli iso plussa.
Yläkerran WC (kuva Keittiömaailma)
Ensimmäisellä tapaamiskerralla hahmottelimme kaikkiin tiloihin liittyvät toiveemme ja parhaat mahdolliset ratkaisut. Toisella kerralla toiveemme oli piirretty näkyviksi ja kävimme kalusteet huone kerrallaan läpi. 3D-piirroksista kalusteiden hahmotus oli tietysti helpompaa ja joitain muutoksia tehtiin heti tässä vaiheessa. Lisäksi näimme heti koko paketin hinnan ja pystyimme muokkaamaan sisältöä vastaamaan budjettiamme. Myyjältä saimme myös kullanarvoisia vinkkejä siitä, missä olisi helppo tehdä isompia säästöjä ja mihin taas kannattaa panostaa. Alkuperäisissä suunnitelmissa olimme mm. käyttäneet paljon liukuovia, mutta luovuimme niistä sekä käytännöllisyyden vuoksi (aina joku palanen vinossa ja kaapin sisältö näkyvissä) sekä budjetin vuoksi. Myös kaappien sisältöjä muokkaamalla voi vaikuttaa paljon loppusummaan. Kolmannella tapaamiskerralla vielä hioimme lopputulosta ja teimme toimitussopimuksen.
Kodinhoitohuone (kuva Keittiömaailma)









Olemme enemmän kuin tyytyväisiä sekä suunnitelmiin että saamaamme palveluun. Tässä projektissa olemme todenneet, että hyvä asiakaspalvelu ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Senkin vuoksi olemme moneen otteeseen todenneet toisillemme, että Keittiömaailmassa palvelu toimii, joten voin hyvillä mielin heitä suositella. Saimme heiltä muutaman stailatun kuvan tiloistamme. Taidankin ottaa näistä vähän mallia myös lopulliseen toteutukseen, sen verran hyvin oli lopputulos meidän maun mukainen.

Keittiöhän meille tulee Del Tongolta, siitä voi lukea lisää täältä. Vaikka Keittiömaailmastakin kyllä löytyi upeita vaihtoehtoja ja laaja valikoima keittiöitä.

23.9.2015

Akustiikan huomiointi rakentamisessa

Akustiikka on kiinnostanut meitä jo heti rakennusprojektimme alkuvaiheilta asti. Kuten jo viime kesänä kirjoitin, kiinnitimme erityistä huomiota Jyväskylän asuntomessuilla tiloihin, joissa akustiikka oli otettu hienosti huomioon. Tällöin päätimme, että meilläkin panostetaan akustiikkaan mahdollisimman paljon.
Akustiikka otetaan usein isommin huomioon julkisissa tiloissa, joissa huonekorkeus on todella korkea ja joissa on paljon hälinää. Toisaalta monesti näissäkään tiloissa suunnitelmaa ei ehkä ole viety loppuun asti. Jokainen varmaan osaa kuvitella ison lounasruokalan, jossa ruokailuvälineet kilisevät lautasia vasten ja keskustelut muuttuvat puuroutuneeksi massaksi. Tällaisessa tilassa ei ole hyvä olla.

Asuntomessujen kokemuksen myötä totesimme, että hyvän akustiikan arvoa on vähätelty myös omakotirakentamisessa. Isoissa kivitaloissa verhot ja tekstiilit eivät riitä pehmentämään kaikua. Useissa kohteissa oli muutamia sisustuksellisia levyjä seinällä, mutta suuren eron huomasi vasta, kun akustoivaa pintaa oli käytetty reilusti mm. koko katon alalla. Hyvin akustoitu tila on ikäänkuin pehmeämpi ja tilassa on helpompi olla. Kilinät ja kolinat sekä erilaisista laitteista lähtevät äänet kuulostavat vaimeammilta ja kaikki taustamelu ikäänkuin vaimenee. Keskusteleminen on helppoa ja viihtyvyys paranee.
Meidän olohuonetilamme tulee olemaan kahden kerroksen korkuista tilaa, jonka seinät ovat kiveä ja yksi seinä isoja ikkunoita. Tällaisessa tilassa kaikuisuus lisääntyy ja jo pienistäkin äänistä kasvaa hälyisä yleistunnelma. Myös vino sisäkatto lisää vielä entisestään tätä efektiä. Siksi olemmekin suunnitelleen katon materiaaliksi akustiikkapaneeleja. Näistä voisinkin kirjoittaa lisää kun valintamme tarkentuvat. Mutta paljon hyvää tietoa akustiikasta omakotitaloissa löytyy mm. Ecophonin Kotiakustiikka-sivuilta.


Miten teillä on akustiikka huomioitu rakentamisessa?


Ensimmäiset kuvat omia, kaksi viimeistä kuvaparia Pinterest

15.9.2015

Ikkunakehysten värin vaikutus maisemaan

Meidän olohuoneeseen tulee neljä isoa ikkunaa, joista näkyy maisemana terassia, takapihaa sekä tontin perällä sijaitsevaa metsää. Nämä ikkunat ovat erittäin hallitseva osa olohuoneen luonnetta ja tietysti haluamme, että ne tulevat mahdollisimman hyvin esiin.
Nykyisin varmasti suurin osa ikkunoista valmistetaan sisältä valkoisena ja ulkoa tumman harmaana. Tämä väritys sopiikin erinomaisesti lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin. Mietimme kuitenkin, että tuovatko valkoiset puitteet nämä suuret ikkunat riittävän hyvin esille. Sama maisema siellä takana tietysti näkyy, mutta kuten tauluissakin, myös ikkunassa kehyksillä on suuri merkitys. Totesimme, että kun meillä tulee muutenkin paljon jopa matta mustaa elementtiä olohuoneeseen, valkoisilla kehyksillä ikkunat jäävät helposti sivuosaan.
Päätimmekin ottaa olohuoneen suuret ikkunat sekä samalla seinustalla sijaitsevan keittiön ikkunan tumman harmailla karmeilla. Nämä karmit tekevät ikkunoista kliseisesti kuin vaihtuvan maisemataulun ja samalla sitovat ikkunat paremmin osaksi kokonaisuutta. Omaan silmääni tummat karmit tekevät ikkunoista jollain tapaa ryhdikkäämmät ja houkuttelevat katsomaan niiden suuntaan.
Varmasti meidän valinnoista onkin jo tullut selväksi, että pidämme tummista kontrasteista eikä meillä tule olemaan vain valkoista ja vaaleaa pintaa.

Millaisiin värivalintoihin te olette päätyneet?


Alimmat sisustuskuvat Pinterest


14.5.2015

Saunasuunnitelma Helolta

Tältä näyttää unelmiemme sauna. Tässä siis saunasuunnitelmamme, jonka saimme Helolta. Kuten aiemmin täällä pohdimme, halusimme tummansävyisen saunan vastakkain asetetuilla lauteilla. Havainnekuva näyttää, että suunnitelmamme ja toiveemme toimivat käytännössä hyvin yhteen.

Saunan lauteiksi valikoituivat Helo Decon Arkk Line-malliston pelkistetyt ja modernit, erikoisleveät lauteet jättiläistuijasta. Erikoisleveiden lautojen ansiosta lauteet ovat minimalistiset ja selkeät. Vastakkain asetetut lauteet tekevät tilasta avaran tuntuisen ja lauteille mahtuu isompikin porukka. Kahdestaan saunoessa kumpikin mahtuu nostamaan jalat ylös ja rentoutumaan pehmeissä löylyissä.

Paneeleina ovat Helo Decon paneelit Taika mustassa sävyssä. Mustat paneelit tekevät tilasta tunnelmallisen ja tuovat kontrastia perinteisemmän sävyisiin lauteisiin. Lasiovi ja pieni lasiseinä väliseinän yläosassa yhdistää tilan pesuhuoneeseen. Havainnekuvassa pesuhuoneen sävyt ovat vaaleammat kuin meillä tulee olemaan.
 
Kiukaaksi valikoitui Himalaya ominaisuuksiensa sekä ulkonäkönsä puolesta. Himalayan muotoilu on tyylikäs ja se sopii hyvin myös lauteeseen upotettuna. Kiukaan tarjoilemat löylyt ovat kosteat ja runsaat sisäänrakennetun vesisäiliön ansiosta. 
Kuvat: Helo

10.4.2015

Ikkunoiden energiatehokkuus

Kävimme Skaalalla juttelemassa taloomme sopivista ikkunoista ja niiden ominaisuuksista. 90-luvulla rakennetuissa omakotitaloissa asuneina monet ominaisuudet olivat meille ihan uusia. Energiatehokkuuden vuoksi sekä talojen että ikkunoiden tiiviys on kehittynyt huimasti viime vuosina.

Ikkunoiden energiatehokkuutta mitataan U-arvolla, joka kertoo, paljonko lämpöä ikkuna läpäisee. Tavoitteena on siis mahdollisimman pieni U-arvo, jolloin ikkuna päästää vähiten lämpöä. Ymmärtääkseni uudisrakentamisessa ikkunoiden vähimmäisvaatimuksena U-arvo on 1. Energiataloudellisuuteen vaikuttaa kuitenkin myös useita muitakin tekijöitä, joten kokonaisuutta voidaan arvioida energialuokalla, samaan tapaan kuin esimerkiksi sähkölaitteissa. Paras energialuokka on A++.

Tavoitteena on siis mahdollisimman energiataloudellinen talo, mutta sekään ei ole niin yksinkertaista. Mitä tiiviimmät ikkunat, sitä todennäköisemmin ikkunat alkavat huurtua, kun ilman kosteus ulkona on suuri. Esimerkiksi keväällä kun ilman lämpötila nousee aamuisin nopeammin ja ilma on vielä kosteaa, ulkolasin ulkopinnalle muodostuu huurretta. Erityisesti isot lasipinnat, jotka eivät ole katoksen suojassa, huurtuvat herkästi. Mitä pienempi U-arvo ikkunalla on, sitä voimakkaampi ilmiö on.

Ikkunoiden huurtuminen ei tietenkään ole toiveissa, emmekä halua aamuisin odotella huurteen poistumista, vaan nauttia kauniista metsämaisemista aamiaista syödessä. Skaalalla tähän on ratkaisuna FrostFree huurtumattomat energiaikkunat. Ikkunatyypistä riippuen energialuokka on A/A++ ja U-arvo 0,75/0,64, eli ikkunat ovat erittäin energiataloudellisia. Erityisen rakenteen ansiosta ikkuna pysyy kirkkaana kaikissa olosuhteissa. Ikkunoissa on lisäksi tehokas auringonsuoja, joka pitää kuumimman paahteen lasien ulkopuolella.

Meillä FrostFree-ominaisuus on erityisen tärkeä olohuoneen isoissa ikkunoissa, jotka ovat erittäin alttiita huurtumiselle ison lasipinnan sekä lattianrajasta lähtevän sijoittelun takia. Erityisen mukavaa on myös se, että samalla saadaan ikkonoihin auringonsuoja, mikä on ehdoton erityisesti kesällä, kun aurinko paistaa etelän suunnasta sisälle koko päivän.


Kuva: Skaala

27.2.2015

Yksilöllisen taloprojektin toteutus

Ajattelin kertoa tarkemmin meidän taloprojektimme toteutuksesta, jos joku vaikka miettii vielä oman projektinsa kanssa, miten homma kannattaisi hoitaa. Olemme projektissamme vasta alkumetreillä, joten jatkoa tälle jutulle tulee varmasti vielä myöhemmin.
Meidän projektimme hoitaa Suomen Koti Rakennuttajat SKR Oy. He vastaavat projektimme sujumisesta alusta loppuun asti, avaimet käteen -periaatteella. SKR:llä on pitkä kokemus omakotitalojen suunnittelusta ja toteutuksesta ja ammattilaisten tavoin he osaavat tietysti ottaa huomioon kokonaisuuden ja ratkaisujen yhteensovittamisen sekä toteutuksen jo suunnittelun alusta alkaen. 
Meille ensikertalaisille talonrakentajille SKR:n tarjoama malli on erittäin helppo. Koska lisäksi molemmat matkustamme työn puolesta melko paljon, oli meille mahdotonta ottaa itse vetovastuuta koko projektista. Halusimme kuitenkin yksilöllisen, meidän tarpeisiimme suunnitellun kodin, jonka materiaaleihin ja muihin valintoihin saisimme itse vaikuttaa. 

Jo heti alkuun SKR suositteli meille arkkitehtia, jonka tyyli sopisi meidän kuvailemaamme taloon. Aloituspalaverissa arkkitehdin ja SKR:n kanssa kävimme tutustumassa tonttiimme ja sen mahdollisuuksiin sekä juttelimme, mitä ominaisuuksia haluamme taloltamme. Arkkitehtimme Kaarlo Rohola piirsi meille ensimmäiset luonnokset, joista pidimme jo kovasti. Tämä oli iso apu meille, sillä arkkitehdin valinta ilman suositusta on erittäin hankalaa. Kuten jo kerroinkin, loppusyksystä aloimme suunnitella sisustusta yhdessä sisustusuunnittelijan kanssa. Myös sisustussuunnittelija on SKR:n tarjoama palvelu, joka näin yhdistyy saumattomasti muuhun suunnittelutyöhön.
SKR hoitaa projektissamme pääasiassa materiaalihankintojen kilpailuttamisen ja vertailun valittujen laadukkaiden yhteistyöyritysten kesken, ottaen tietysti huomioon meidän toiveemme ja talomme luonteen. He toimivat yhteistyössä tavarantoimittajien kanssa, mikä meidän puolestamme helpottaa suuresti prosessia. Kun ammattilaiset keskustelevat keskenään ja tietävät tarkasti mistä puhutaan, koko prosessi sujuu helpommin kaikkien osalta. Heidän toimintatavallaan varmistetaan, että materiaalit ja valinnat otetaan huomioon jo suunnitteluprosessin alusta alkaen, jolloin projektin aikana ei toivottavasti jouduta tekemään kompromisseja tai hätäratkaisuja, kun palaset eivät sovikaan keskenään. Ja laatutaso säilyy korkeana kaikissa valinnoissa. SKR:n yhteistyökumppaneita ovat mm. WePro, Oras, Stala, Whirpool ja Del Tongo, ensiluokkaisia toimijoita kukin.
Lisäksi urakoitsijamme koordinoi ja hoitaa projektissamme erikoissuunnitelmat yhteistyökumppaniensa kanssa. Kun arkkitehti toimii alusta alkaen yhdessä rakennesuunnittelun, LVI-suunnittelun, sähkösuunnittelun ja lisäksi vielä sisustussuunnittelun kanssa, lopputulos on viimeistelty ja suunnitelmat toimivat keskenään. SKR tarjoaa myös energiaoptimoinnin, joka on hyvä apu lämmitysmuodon ratkaisussa. Tämän pohjalta mekin teimme ratkaisumme, mistä voisinkin kertoa lisää myöhemmin. Nykyisin rakentamisessa pitää ottaa huomioon niin monia asioita energialuokista tiiveysmittauksiin ja hyväksyttyihin materiaaleihin, joten on hyvä jättää näiden hoito ammattilaisten hoidettavaksi.
Meidän tapauksessamme SKR:n tarjoama yksilöllinen mutta helppo paketti on se kaikkein toimivin ratkaisu. Saamme itse vaikuttaa materiaaleihin ja muihin ratkaisuihin täysin, mutta saamme suuresti vetoapua, ohjeistusta ja suosituksia urakoitsijaltamme. Heillä on homma hanskassa ja projekti hallussa. Meidän ei ensikertalaisina ummikkoina tarvitse selvittää kaikkea itse alusta alkaen, miettiä toteutustapoja tai etsiä toimittajia. Saamme aina mietintöihimme apua heiltä. Kokemuksensa ansiosta heillä on myös heti tiedossa toteutustapoja tai tavarantoimittajia, joiden avulla suunnitelmamme voidaan toteuttaa. Meiltä säästyy paljon aikaa, vaivaa ja turhautumista.

Miten teidän projektinne toteutus toimii? 


Kuvat Pinterest

23.2.2015

Miksi tehdä sisustussuunnitelma ennen rakentamisen aloitusta

Sisustussuunnitelma on hyvä tehdä jo aikaisessa vaiheessa. Ainakin päälinjat, huoneiden toiminnot ja huonekalujen sijoitus on hyvä miettiä, jotta vielä voidaan vaikuttaa muihinkin ratkaisuihin. Vaikka pohjapiirros toiminnollisesti näyttäisikin hyvältä, kannattaa miettiä eri toimintojen sijoitusta tarkemmin jo heti alusta alkaen. Itse ajattelin, että ehtiihän sitä myöhemminkin projektin aikana miettiä kaapin paikkoja, mutta onneksi ammattilaset osaavat neuvoa aloittelijaa. Pienetkin muutokset aiheuttavat helposti lumipalloefektin ja useampaakin juttua pitää viilata.

Meillä on työstetty sisustussuunnitelmaa suunnittelijamme Marika Piekkalan kanssa jo marraskuusta lähtien. Marika toimii yhteistyössä urakoitsijamme SKR:n sekä arkkitehtimme kanssa, joten suunnitelmien tekeminen on meille erittäin helppoa, kun ammattilaiset voivat keskustella tarvittavista rakenteista ja muutoksista keskenään.

Pikkuhiljaa olemme miettineet, millaisia sisustusratkaisuja eri huoneisiin toteutetaan. Katsotaan tässä nyt kuitenkin pari juttua, joissa pieni viilaus on johtanut useampiin rakenteellisiinkin ratkaisuihin. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka pitää huomioida jo ennen kuin lopulliset kuvat on tehty.
1. Vierashuoneeseen pitäisi mahtua sekä vuodesohva että työtila, joten tilaa tarvittaisiin vähän enemmän. Työhuoneeseen sen sijaan riittää vähempikin tila, joten alakerran huoneiden välistä seinää siirretään. Työhuoneesta poistetaan kaapistot.
2. Koska seinää siirretään, myös liukuovea pitää siirtää vähän, jotta kummankin puolen ovet mahtuvat liukumaan seinän sisällä.
3. Koska seinää siirretään, myös ikkunoita siirretään.
4. Vierashuoneeseen lisätään liukuovikaapistot koko seinälle.
5. Koska alakerrassa siirrettiin seinää ja ikkunaa, myös yläkerran ikkunaa pitää siirtää samaan linjaan.
6. Saunaan muutetaan vastakkain asetetut lauteet, jotka tarvitsevat jonkin verran lisää leveyttä, joten yläkerran muita väliseiniä siirretään sopivasti.
7. Aulatilalle halutaan jättää optio tehdä tilasta joskus huone, joten terassin ovea siirretään ja alakerran puoleista seinää jatketaan vähän.
8. Aiemmin korkeaan tilaan sijoitettu ikkuna siirretään väliseinän toiselle puolelle tuomaan valoa aulatilaan.

Sisustusratkaisut vaikuttavat vahvasti myös sähkösuunnitteluun: minne sijoitetaan valaisimia, missä tarvitaan eniten pistorasioita jne. Valaistus rakennetaan sitten sisustukseen sopivaksi, joten myös tarkempi valaistussuunnitelma tulisi tehdä ennen lopullista sähkösuunnittelua. Melko paljon asioita suunniteltavana, yhteensovitettavana ja hallittavana!

Oletteko te ottaneet sisustussuunnittelijan mukaan jo heti alkumetreiltä?

21.2.2015

Betoninkaltainen designlattia

Jo marraskuussa pohdimme lattiamateriaaleja ja yläkertaan mietimme Weberin CASA Designlattiaa. Tähän vaihtoehtoon olemme nyt päätymässä, sillä tällä lattiamateriaalilla on niin paljon hyviä ominaisuuksia ja lisäksi ulkonäkökin on upea. Viime viikonlopun Asta Rakentaja -messuilla Weberillä oli materiaalista isompi malli, mikä kyllä vakuutti meidät tästä valinnasta.
Tässä listattuna kolme tärkeintä syytä, miksi me valitsimme CASA Designlattian.

1. Yhtenäinen ilme
Yläkerrassa on aulatila, vähän käytävää, makuuhuone ja vaatehuone. Tila on hankalan mallinen ja muut materiaalit, kuten parketti, näyttäisivät helposti palapeliltä. Lattiapinnoitteella saadaan saumaton, tasainen pinta.

2. Kestävä ja toimiva
Kestävä ja helppohoitoinen tasainen pinta on helppo pitää siistinä ja puhtaana. Yläkerran aulastamme on käynti pesutiloihin, mistä kuljetaan myös yläkerran terassille. CASA-lattiapinnoite kestää paremmin kulkemiset kosteilla jaloilla. Siitä on myös helppo siivota ulkoa kulkeutuva roska. Siivoaminen ei millään tapaa kuulu suosikkikotitöihini, joten kaikki siivousta helpottavat ratkaisut ovat tervetulleita.

3. Betonimainen ulkonäkö
Trendikäs ja pelkistetty ulkonäkö sopivat meidän taloomme täydellisesti. Betonilattiat ovat olleet viime aikoina pinnalla ja minuakin sellainen houkuttelisi kovasti. Toisaalta pelkään, että betoni on vain hetken villitys ja muutaman vuoden kuluttua näyttää ja tuntuu liian kovalta ja teolliselta. Tässä CASA-lattiapinnoitteessa ulkonäkö on kuin betonissa, elävän harmaan sävyn voi valita muutamista vaihtoehdoista. Pinnoite on kuitenkin kotoisa ja jalan alla hyväntuntuinen.
Halutessaan pinnoite on helppo levittää myös itse. Meillä tämän työn hoitavat kuitenkin tarkasti valitut ammattilaiset, joilla homma on varmasti hallussa. Saimme myös Weberiltä vinkkejä, millaiset materiaalit meidän kohteessamme kannattaa valita lattian alle, jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti.

Eikö kuulostakin hyvältä?

Kuvat: Weber

13.2.2015

Musta allas keittiöön

Kuten keittiöfiilistelyissa kerroin, meille on tulossa mustat kaapistot seinustoille, jonne myös allas sijoittuu. Tavoitteena on yhtenäinen musta keittiökokonaisuus, joten luonnollisesti musta allas istuu tähän erinomaisesti. Muistan jo asuntomessuilla ihailleeni mustaa, mattapintaista allasta, ja nyt omaan keittiöön sellainen on tietysti saatava. 
Meille on tulossa Stalan valikoimasta on musta komposiittiallas. Mattapintainen musta allas näyttää todella hyvältä. Erityisesti meidän kokonaisuuteemme emme edes harkinneet perinteistä teräsallasta. Komposiitti on erittäin kestävää materiaalia, kun pääraaka-aineena on kvartsi. Materiaali kestää hyvin sekä kuumuutta että kulutusta. Ja mikä parasta, musta on todella armollinen väri.
Stalan Combo-altaisiin on saatavilla myös mahtavia lisäosia, kuten ruostumattomasta teräksestä valmistettu valutusritilä, joka silikonireunojensa ansiosta asettuu altaan syvennykseen loistavasti, sekä leikkuulauta, joka on valmistettu karkaistusta lasista. Lisäosien ansiosta ruuanvalmistus on entistä mukavampaa.
 Tummalla taustalla ja mustalla hanalla viimeistelty kokonaisuus on hyvin moderni ja tyylikäs.

Yhteistyössä: Stala


12.2.2015

Muistutus ASTA-messuista ja lippujen voittaja

Huomenna alkavat ASTA Rakentaja -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messut jatkuvat koko viikonlopun 13.-15.2. Näytteilleasettajien lisäksi paikalla ovat muun muassa Remontti-Reiska Jorma Piisinen sekä kiinteistövälittäjälegenda Jethro Rostedt. Myös meidät löydät SKR:n osastolta A721 joka päivä.
Lippupaketin arvonnasta itselleen voitti Essi / Koti rakennetaan tunteella.
Voittajaan olen yhteydessä sähköpostilla.

Toivottavasti nähdään messuilla!

6.2.2015

Blogi Facebookissa, ASTA-messut ja arvonta

Moni taitaa seurata blogeja myös Facebookin kautta, joten päätimme ottaa askeleen siihen suuntaan ja luoda blogille myös Facebookiin sivut: https://www.facebook.com/casa23blogi. Facebookiin tulee uusimmat päivitykset sekä mahdollisesti jotain muuta lisämateriaalia. Käykäähän siis tykkäämässä!

Ensi viikon lopulla 13.-15.2.2015 järjestetään ASTA Rakentaja -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messut ovat loistava tapahtuma omaa kotia rakentaville ja remontoiville, sekä tietysti myös ammattilaisille. Siellä on mahdollista vierailla eri valmistajien pisteillä kyselemässä lisätietoa heidän tuotteistaan ja palveluistaan, sekä löytää uusia valmistajia tai jopa sellaisia ratkaisuja, joita ei ole edes tullut ajatelleeksi. Mielenkiintoinen piste on myös TAMK:n TuoteTalo, jossa voi tutustua erilaisiin pinta- ja julkisivumateriaaleihin aidossa kontekstissa. Samaan aikaan järjestetään myös Sisustus 2015 -messut, joihin pääsee samalla lipulla.
Nyt onkin aika blogin ensimmäiselle arvonnalle! Arvomme kolme lippupakettia (2kpl päivälippuja) ensi viikon messuille! Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta keskiviikkoon 11.2. mennessä. Torstaina suoritamme arvonnan ja ilmoitamme voittajille. Jätäthän myös yhteystietosi kommenttiin, jotta tavoitamme sinut nopeasti ja saat messulippusi ajoissa.

EDIT: ARVONTA PÄÄTTYNYT

Jos haluat kasvattaa voittomahdollisuuksiasi, toimi seuraavasti:
1. arpa: Jätä kommentti tähän postaukseen.
2. arpa: Tykkää blogin Facebook-sivusta.
3. arpa: Liity blogin viralliseksi lukijaksi
Ilmoitathan kommentissasi monellako arvalla olet mukana.
Olemme mukana messuilla joka päivä yhteistyökumppanimme SKR:n pisteellä. Jos olette tulossa messuille, tulkaa ihmeessa moikkaamaan meitä!

Arvonta järjestetty yhteistyössä SKR-koti.

29.1.2015

Urakkasopimus kirjoitettu!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Sopimuksemme valmistelu on tehty huolella syksyn ja talven aikana ja vihdoin alkuvuodesta kirjoitimme sopimuksen Suomen Koti Rakennuttajat SKR Oy:n kanssa. Kyseessä ei ole ihan perinteinen toimitusmalli, minkä vuoksi neuvotteluja on käyty pitkään ja hartaasti, mutta kerron siitä tarkemmin myöhemmin. Tässä vaiheessa voin todeta, että SKR hoitaa projektissamme projektinjohdon ja siihen liittyvät tehtävät, sekä kontaktoinnin muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi kirjoitimme heidän kanssaan sopimuksen Weberin kivitalon vesikatevalmiista toimituksesta. Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä todella hommiin! Ennen kevättä on vielä useita pieniä päätöksiä tehtävä, jotta maanrakennus päästään aloittamaan heti kun mahdollista.

Tämä tietää myös piristystä blogissa. Vihdoin päästään oikeasti asiaan ja kevään myötä seuraamaan projektin kulkua reaaliajassa! Päätöksistä tulee myös konkreettisempia, kinkkisissä tilanteissa pyydän teiltä kokeneemmilta sitten apua!

Suomen Koti Rakennuttajat SKR Oy