10.1.2015

Kauniit, mutta suojaa antavat verhot ja kaihtimet

Isot ikkunat ovat ihanat: ne tuovat valon sisään, avaavat luontomaiseman, avartavat tilaa ja ovat myös näyttävän näköiset. Kuitenkin on myös tilanteita, jolloin ikkunan haluaa peittoon. Esimerkiksi kesäkuumalla on mukava suojata ikkunat, jotta sisätilat pysyvät viileinä, ja talven pimeydessä verhot sulkemalla valaistuun sisätilaan ei niin hyvin näe ulkoa. Perinteiset metalliset sälekaihtimet tuntuvat kuitenkin todella karulta ratkaisulta etenkin avaraan ruokailutilaamme. Olenkin selaillut erilaisia vaihtoehtoja erityisesti tuohon tilaan, jossa ikkunapinta-alaa on runsaasti näkyvällä paikalla ja ikkunat ovat korkealla. Vaihtoehtoja ainakin riittää.

Näissä kuvissa näkyy taloon suunnitellut ikkunapinnat. Olohuoneen isojen ikkunoiden osalta päätös on tärkein. Myös kadunpuolella oleviin ikkunoihin, sekä naapurien suuntaan oleviin kapeisiin ikkunoihin pitää saada suojaa. Makuuhuoneessa itselleni on tärkeää myös se, että huoneen saa todella pimeäksi myös keskikesän valoisassa illassa.
Olohuoneessa verhojen pitää täyttää useita ominaisuuksia: Niiden pitää olla helposti käytettävät, myös korkealla olevat ikkunat. Verhot pitää saada kokonaan pois ikkunoiden edestä, mutta niiden pitää tarvittaessa olla myös peittävät. Ikkunat ovat etelään ja kesällä aurinko porottaa ikkunoista sisään, joten on tärkeää pystyä pitämään lämpö ulkona. Ikkunat ovat isot, joten verhojen pitää olla nätit, olivatpa ne sitten sivuun vedettynä tai käytössä. Vaalea, sisustuksellinen ilme olisi kiva.
Lamelliverhot olisivat hyvä ratkaisu. Valkoiset pystylamellit ovat klassiset ja siistit. Auki roikkuessaankin ne antavat vähän näkösuojaa, mutta ovat tarvittaessa myös peittävät. Ne ovat sekä huomaamattomat että ryhdikkäät etenkin korkeassa tilassa. Niitä ei kuitenkaan saa kokonaan pois näkyvistä, vaan pakka vedetään vain ikkunan sivuun. Meillä verhot vedettäisiin nurkkaan, joten varsinaisesti ne eivät kyllä olisi tiellä silloinkaan. Mietin myös, pölyyntyvätköhän lamellit kovasti ja tuleeko valkoisesta nopeasti kellastunut.
Erittäin hyvännäköinen ratkaisu on myös kahdesta vaakaraidoitetusta paneelista tehty rullaverho, jonka kerroksia säätämällä voidaan säätää valon läpäisyä. Tällaisia verhoja on saatavilla ainakin Luxaflexilla, Louvolitella ja Zebralla. 
Paneelissa on siis kaksi läpikuultavaa, raidoitettua kangasta, joiden asentoa säätämällä voidaan säädellä valon määrää. Kun raidat ovat päällekäin, verho näyttää raidoitetulta, läpikuultavalta paneelivarholta. Mitä enemmän raitoja säätää limittäin, sitä vähemmän valoa pääsee läpi.
Nämä verhot näyttävät erittäin hyvältä kaikissa asennoissa ja rullaverhojen tapaan verhon saa myös kokonaan pois ikkunan edestä. Jotta tämä toimisi meillä olohuoneen korkeissa ikkunoissa, verhojen pitäisi ehdottomasti olla kauko-ohjattavat. Myös kadunpuoleisissa ikkunoissa tämä olisi kiva ratkaisu ja antaisi vähän näkösuojaa.
Myös muunlaiset paneeli- tai rullaverhot olisivat varmasti hyvännäköisiä olohuoneen korkeissa ikkunoissa. Mitään erillisiä verhoja tilaan ei kuitenkaan ole tulossa. Perinteisissä ratkaisuissa valon läpäisyvyyttä ei kuitenkaan voi säädellä muuten kuin kankaan valinnalla ja verhojen asentoa muuttamalla.

Auringon lämmön ulkonäpitämiseen on myös tehokkaampia ratkaisuja pimennysverhoista lämpösuojaverhoihin. Ulkopuolelle asennettava verho pitää lämmön tehokkaimmin ulkona, mutta toivottavasti meillä riittäisi vain sisäpuolelle asennettava verho. Kivitalon pitäisi kuitenkin lämmetä todella hitaasti, kun suljetut verhot suojaavat auringonsäteiden pääsyn sisätiloihin.

Onko teillä kokemusta pystylamelleista tai nk. zebra-rullaverhosta?

Kuvat: Arctic Kaihdin Oy, Ulvilan Kaihdin, Trendikaihtimet


4 kommenttia:

  1. Suosittelen lämpimästi automatisoituja Luxaflex-verhoja korkeisiin ikkunoihin. Valinnan varaa on vaikka kuinka paljon, rullaverhoja, vekkiverhoja, lamelliverhoja, mainitsemiasi kankaisia säleverhoja (Luxaflex SIlhuette). Värejä on kymmeniä. Silhuette-verhot olisin halunnut meille, mutta maalla täytyy ottaa huomioon myös kutsumattomat vieraat = kärpäset yms. itikat, jotka mielellään menevät isoihin onteloihin ja jättävät niihin jälkensä.
    Me päädyimme vekkiverhoihin, Luxaflex Duette, joita saa tarpeen mukaan pimentävistä lähes läpinäkyviin. Verhot ovat kaksinkertaiset, sisäpuoli voi olla eri värinen kuin ulkopuoli! Korkeissa ikkunoissa verhot on automatisoitu, normaalikorkuisiin meille tulee käsin ohjattavat verhot, joita nostetaan ja lasketaan joko ylhäältä tai alhaalta. Osa ikkunoista on nk. ranskalaisia ikkunoita, avautuvat myös kuin ovet. Niissä tämä mekanismi toimii, koska verho on pingotettu ikkunaosan karmeihin, ei ikkunoiden ulkopuolelle.
    Verhosuunnittelijan palvelu ja asiantuntemus olivat omaa luokkaansa. Verhot käydään mittaamassa paikan päällä, eikä mitään tarvitse ostaa pelkkien mielikuvien perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksistasi! Luxaflex vaikuttaa kyllä erittäin hyvältä vaihtoehdolta. Ja korkeissa ikkunoissa automatisointi on ehdoton.

      Poista
  2. Tuommoisiin isompiin ikkunoihin onkin varmasti hankalampi löytää sopivat kaihtimet. Meillä on nyt ne myös etsinnässä. Olisi mukava, että ne olisivat myös silmää miellyttävät. Tuttu myös rakentaa, ja heillä on ihan normaalin kokoiset ikkunat, se on varmasti hieman helpompi urakka. https://kaihdinpukkila.fi/

    VastaaPoista
  3. Meillä ei ole kokemusta tuommoisista kaihtimista, mutta vaimo on yrittänyt tuon tyylisiä etsiä. Ikkunan kaihtimet ovat puuttuneet meiltä nyt pari kuukautta, ja onhan se ihan siedettävää kun päivät ovat pimeitä. Kuitenkin pian ne tulisi meidänkin hankkia. https://www.bella-kaihdin.fi/salekaihtimet

    VastaaPoista