Näytetään tekstit, joissa on tunniste Materiaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Materiaalit. Näytä kaikki tekstit

23.9.2015

Akustiikan huomiointi rakentamisessa

Akustiikka on kiinnostanut meitä jo heti rakennusprojektimme alkuvaiheilta asti. Kuten jo viime kesänä kirjoitin, kiinnitimme erityistä huomiota Jyväskylän asuntomessuilla tiloihin, joissa akustiikka oli otettu hienosti huomioon. Tällöin päätimme, että meilläkin panostetaan akustiikkaan mahdollisimman paljon.
Akustiikka otetaan usein isommin huomioon julkisissa tiloissa, joissa huonekorkeus on todella korkea ja joissa on paljon hälinää. Toisaalta monesti näissäkään tiloissa suunnitelmaa ei ehkä ole viety loppuun asti. Jokainen varmaan osaa kuvitella ison lounasruokalan, jossa ruokailuvälineet kilisevät lautasia vasten ja keskustelut muuttuvat puuroutuneeksi massaksi. Tällaisessa tilassa ei ole hyvä olla.

Asuntomessujen kokemuksen myötä totesimme, että hyvän akustiikan arvoa on vähätelty myös omakotirakentamisessa. Isoissa kivitaloissa verhot ja tekstiilit eivät riitä pehmentämään kaikua. Useissa kohteissa oli muutamia sisustuksellisia levyjä seinällä, mutta suuren eron huomasi vasta, kun akustoivaa pintaa oli käytetty reilusti mm. koko katon alalla. Hyvin akustoitu tila on ikäänkuin pehmeämpi ja tilassa on helpompi olla. Kilinät ja kolinat sekä erilaisista laitteista lähtevät äänet kuulostavat vaimeammilta ja kaikki taustamelu ikäänkuin vaimenee. Keskusteleminen on helppoa ja viihtyvyys paranee.
Meidän olohuonetilamme tulee olemaan kahden kerroksen korkuista tilaa, jonka seinät ovat kiveä ja yksi seinä isoja ikkunoita. Tällaisessa tilassa kaikuisuus lisääntyy ja jo pienistäkin äänistä kasvaa hälyisä yleistunnelma. Myös vino sisäkatto lisää vielä entisestään tätä efektiä. Siksi olemmekin suunnitelleen katon materiaaliksi akustiikkapaneeleja. Näistä voisinkin kirjoittaa lisää kun valintamme tarkentuvat. Mutta paljon hyvää tietoa akustiikasta omakotitaloissa löytyy mm. Ecophonin Kotiakustiikka-sivuilta.


Miten teillä on akustiikka huomioitu rakentamisessa?


Ensimmäiset kuvat omia, kaksi viimeistä kuvaparia Pinterest

28.4.2015

Tunnelmallinen lämpöpuu terassimateriaalina

Terassia meille tulee ruhtinaallisesti, jopa yhtä paljon kuin talossa on neliöitä. Terassia tulee sekä alakertaan maantasalle, että autotallin päälle kattoterassille. Alkuun mietimme, että valitsisimme eri materiaalin alas ja ylös, mutta lopulta päädyimme käyttämään samaa materiaalia kummallakin terassilla sekä autotallin rapuissa. Yhtenäinen materiaali yhdistää tilat kokonaisuudeksi.

Terassimateriaaliksi valitsimme Lunawoodin lämpöpuun, joka on lämpöinen ja pehmeä materiaali. Lämpökäsittely parantaa puun lahonkestävyyttä ja stabiloi puun mitat ja muodot, eli kaikki terassille tärkeät ominaisuudet on otettu huomioon. Käsittely on luonnonmukaista ja sen jälkeen puusta ei muun muassa irtoa pihkaa.
Lämpökäsittelyn vuoksi puu säilyttää mittansa ja muotonsa niin hyvin, että asennukseen on kehitetty omat kiinnikkeet, joiden ansiosta asennus on helppoa. Terassilautoja ei siis ole välttämätöntä kiinnittää ruuveilla tai nauloilla, vaan vain kiinnikkeet kiinnitetään pohjaan. Tämä jättää ihanan siistin pinnan ja lopputuloksen.


Kuvat Lunawood

15.3.2015

Laattainspiraatiota

Kävimme sisustussuunnitelijamme Marika Piekkalan kanssa katsomassa tarjolla olevaa laattavalikoimaa ja miettimässä, millaisia kokonaisuuksia meille lähdettäisiin rakentamaan. Laattojen selaaminen netistä on ihan toivotonta, sävyt ja materiaali eivät toistu näytöltä samalla tavalla kuin myymälässä isoilla pinnoilla. Myymälästä kannattaa kysyä näytteet valituista malleista mukaansa, jotta niitä voi käyttää sitten muiden sisustuksen värisävyjen valinnassa hyödyksi.

Laattapintaa meillä tulee alakerrassa eteiseen, kodinhoitohuoneeseen ja vessaan sekä yläkerrassa pesutiloihin sekä toiseen vessaan. Toiveena olisi yhtenäinen ja harmoninen ilme, joten kovin montaa eri sävyä tai mallistoa emme halunneet valita. Valinta oli lopulta melko  helppo, kun ammattitaitoinen myyjä esitteli toiveidemme pohjalta valikoimaa. Valitut laatat ja sävyt olivat kaikki sellaisia, jotka nähdessä tuli vahva tunne, että tämä on meille. Sävyt ovat todella neutraaleja ja kaikki harmaaseen taittavia. Alakerran WC tulee olemaan sävyiltään lämpimämpi ja siellä käytetään ruskean sävyjä, kun taas muihin tiloihin valittiin selkeämpää harmaata ja siihen sopivaa vaaleaa sävyä.

Kaikki valitsemamme laatat ovat italialaisen Atlas Concorden mallistoista läpivärjättyjä laattoja. Ruskean sävyiset ovat Mark-mallistosta ja harmaan sävyiset Up-mallistosta. Laatat ovat mattapintaisia ja todella laadukkaan oloisia. Olen kyllä erittäin tyytyväinen löytyneisiin malleihin.

Onko teillä kokemusta Atlas Concorden laatoista?

11.3.2015

Kontrastia rapattuun taloon

Valkoinen rapattu pinta tumman harmailla yksityiskohdilla tuntuu olevan tänä päivänä se oikea väripari modernille talolle. Näitä samankaltaisia ratkaisuja näkyy jokaisella uudella omakotitaloalueella useita. Minusta tuo ajatus yksityiskohtien korostamisesta ja kontrastipinnasta on hieno, se tuo julkisivuun enemmän eloa. Lisäksi sillä saa hienosti rytmitettyä esimerkiksi ikkunoita tai korostettua jotain muuta osaa talosta.
Meidän ensimmäisissä luonnoksissamme on tuo sama suosittu väritys, mutta olemme päätyneet muuttamaan koko värityksen lähes päinvastaiseksi. Esittelen lopputuloksen sitten, kun saan arkkitehdiltamme päivitetyt luonnoskuvat. Värin lisäksi olemme pohtineet, miten tuo kontrasti toteutetaan. Useimmiten nämä kontrastit ovat puuta, joko kapeaa rimaa tai laudoitusta, toisinaan rappaus on vain maalattu eri sävyllä. 

Ruukilla on julkisivuverhouksiin kehitettyä designteräsprofiilia, josta on saatavilla muutamia erilaisia malleja. Kauempaa katsottuna pinta näyttää hieman samalta kuin kapea rimoitus, mutta sopii mielestäni moderniin taloon rimoitusta paremmin. Erityisesti kun meidän suunnitelmassamme kontrastiväri sijoittuu juuri ikkunoiden ympärille, teräsprofiilin sävy saadaan sovitettua sopimaan ikkunan karmeihin. Lisäksi teräs on kestävää eikä vaadi niin paljon huoltoa ja ylläpitoa kuin puuosat vaatisivat.
Onko teillä kokemusta tällaisesta ratkaisusta?


Kuvat: Pinterest ja Ruukki

5.3.2015

Meille tulee Del Tongo keittiö

Yksi iso päätös on nyt tehty: keittiötoimittaja on valittu! Meille tulee Del Tongon keittiö Fenix NTM -nanomateriaalista. Kuten aiemmin suunnittelimme, seinustasta tulee musta ja saarekkeesta valkoinen. Tasot, ovet, sivut ja välitila tulevat kaikki samasta materiaalista. Meidän keittiömme havainnekuvat ovat vielä työn alla, mutta esittelen ne teille heti kun saan ne käsiini. Tässä kuitenkin muutamia fiiliskuvia valitsemastamme materiaalista Fenixin sivuilta.
Meille keittiön toimittaa Italodesign.

25.2.2015

Terassi komposiittimateriaalista

Autotallin päällä sijaitsevalle kattoterassille haluaisimme jonkun kestävän ja helppohoitoisen materiaalin. Yksi pohdittu materiaali on Lunawoodin Lunacomp -komposiittiterassilaudat. Materiaali kestää säävaihtelun, näyttää aina hyvältä ja tuntuu jalan alla mukavalta. Valittavana on neljä eri sävyä ja kaksi erilaista profiilia.
Asennus on helppoa ja lopputulos siistin näköinen erityisten reunalistojen ansiosta. Myös komposiittimateriaalin huolto on vaivatonta. Meitä miellyttää eniten grafiitin harmaa sävy, mutta minua mietityttää, lämpeneekö tumma komposiittimateriaali auringonpaisteessa kovasti.
 Onko teillä kokemusta komposiittimateriaaleista? Miten materiaali on toiminut?

Kuvat Lunawood

21.2.2015

Betoninkaltainen designlattia

Jo marraskuussa pohdimme lattiamateriaaleja ja yläkertaan mietimme Weberin CASA Designlattiaa. Tähän vaihtoehtoon olemme nyt päätymässä, sillä tällä lattiamateriaalilla on niin paljon hyviä ominaisuuksia ja lisäksi ulkonäkökin on upea. Viime viikonlopun Asta Rakentaja -messuilla Weberillä oli materiaalista isompi malli, mikä kyllä vakuutti meidät tästä valinnasta.
Tässä listattuna kolme tärkeintä syytä, miksi me valitsimme CASA Designlattian.

1. Yhtenäinen ilme
Yläkerrassa on aulatila, vähän käytävää, makuuhuone ja vaatehuone. Tila on hankalan mallinen ja muut materiaalit, kuten parketti, näyttäisivät helposti palapeliltä. Lattiapinnoitteella saadaan saumaton, tasainen pinta.

2. Kestävä ja toimiva
Kestävä ja helppohoitoinen tasainen pinta on helppo pitää siistinä ja puhtaana. Yläkerran aulastamme on käynti pesutiloihin, mistä kuljetaan myös yläkerran terassille. CASA-lattiapinnoite kestää paremmin kulkemiset kosteilla jaloilla. Siitä on myös helppo siivota ulkoa kulkeutuva roska. Siivoaminen ei millään tapaa kuulu suosikkikotitöihini, joten kaikki siivousta helpottavat ratkaisut ovat tervetulleita.

3. Betonimainen ulkonäkö
Trendikäs ja pelkistetty ulkonäkö sopivat meidän taloomme täydellisesti. Betonilattiat ovat olleet viime aikoina pinnalla ja minuakin sellainen houkuttelisi kovasti. Toisaalta pelkään, että betoni on vain hetken villitys ja muutaman vuoden kuluttua näyttää ja tuntuu liian kovalta ja teolliselta. Tässä CASA-lattiapinnoitteessa ulkonäkö on kuin betonissa, elävän harmaan sävyn voi valita muutamista vaihtoehdoista. Pinnoite on kuitenkin kotoisa ja jalan alla hyväntuntuinen.
Halutessaan pinnoite on helppo levittää myös itse. Meillä tämän työn hoitavat kuitenkin tarkasti valitut ammattilaiset, joilla homma on varmasti hallussa. Saimme myös Weberiltä vinkkejä, millaiset materiaalit meidän kohteessamme kannattaa valita lattian alle, jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti.

Eikö kuulostakin hyvältä?

Kuvat: Weber

18.2.2015

Linjakkaat lattiakaivot

Kylpyhuoneeseemme tulee isoa 30x60cm laattaa, joka asettaa haasteita viemärille ja kallistuksille. Lisäksi haluaisimme tietysti pitää lattiapinnan yhtenäisenä ja avoimena. Onneksi markkinoilla on myös linjamaisia, pitkittäissuuntaisia lattiakaivoja, jotka sopivat erinomaisesti isojen laattojen kanssa käytettäviksi. Tällöin kallistus voidaan tehdä helpommin vain yhteen suuntaan, esimerkiksi seinän viereen sijoitettuun linjalattiakaivoon. Linjalattiakaivoja löytyy ainakin Geberitiltä, Unidrainilta ja Purukselta.
Geberit
Geberitin uudessa CleanLine-suihkukourussa on kiinnitetty huomiota muotoilun lisäksi hygieniaan ja puhdistukseen, mikä on myös erittäin tärkeää. Hiukset on helppo kerätä kampamaisesta hiussihdistä, joka on helposti nostettavissa kanteen kiinnitettynä. Asennuksessa on huomioitu myös äänieristys, mikä meillä on erityisen tärkeää, kun suihku sijaitsee yläkerrassa. Emme tietenkään halua, että veden lorinta kantautuu rakenteita pitkin koko taloon.
Geberit
Unidrainin lattiakaivot taitavat olla ensimmäiset markkinoille tulleet mallit, jotka ovat esitelleet tämänkaltaisten ratkaisujen mahdollisuudet. Unidrainillakin on esimerkiksi Highline-mallisto, jossa muotoilu on linjakasta eikä enää niin kaivomaista. Pitkän kokemuksensa ansiosta heillä on useita erilaisia mahdollisuuksia mm. asennukseen. Unidrainin mallistossa paneelin ja kehyksen reunat tuntuivat sormeen ikävän teräviltä, mikä ei varmasti jalan allakaan ole mukavaa.
Unidrain
Purus Designin Linja-lattiakaivo on edeltävien ratkaisujan kanssa hyvin samanlainen. Myös heillä on muutamia erilaisia ritilämalleja, joita voi halutessaan vaihtaa myös jälkeenpäin.  
Purus
Onko teillä linjalattiakaivo käytössä? Miten se on toiminut ja mitä valinnassa pitäisi ottaa huomioon?

17.2.2015

Täydelliset modernit portaat

Pohdin jo syksyllä portaita ja niiden toivottua ulkonäköä yhdessä blogin suosituimmista postauksista Kevyet ja modernit portaat. Pohdinnan jälkeen suurimmaksi ongelmaksi oli muodostumassa kaiteet: kaikissa kaiteissa oli paljon isoja kiinnikkeitä, vääränlaiset, massiiviset käsijohteet tai muuten tunkkainen muotoilu. Ajattelimme jo, että kokonaisuus pitää teettää alusta alkaen meidän kriteereihimme sopivaksi.

Kerrataanpa vielä portaiden tärkeimmät ominaisuudet meidän projektissamme:
     1. Suoralinjainen lasikaide, jossa huomaamaton metalliprofiililista.
     2. Linjakas, kevyt muotoilu
     3. Ei isoja kiinnikkeitä tai tolppia
     4. Tyylikäs valaistus
     5. Kestävä, äänetön rakenne
Kun vierailimme viikonlopun messuilla pirkkalalaisen Gradon pisteellä (tai oikeastaan edellisenä päivänä näytteilleasettajalistaa selaillessani heidän sivuillaan), en oikein edes uskonut, että joku oikeasti valmistaa juuri toiveissamme olevia portaita. Kaikki kriteerimme täyttyvät heidän mallistossaan. Heidän uusimmassa Kide-mallissaan muotoilu on juuri sitä mitä etsimme. Lisäksi palvelu ainakin messuilla oli asiantuntevaa ja ensiluokkaista, plussaa tulee myös paikallisuudesta sekä kotimaisesta valmistuksesta.
Postauksessa olevat kuvat ovat Gradon Kide-malllistosta, viime kesän asuntomessukohteesta. Asuntomessuilla en vielä osannut etsiä tai ajatella porrastoimittajia, mutta jotain kertoo se, että Gradon esite löytyi myöhemmin messuesitteiden joukosta. Suosittelen tutustumaan myös heidän muihin malleihinsa.

Kuvat: Grado Design Oy

11.2.2015

Sisustuspaneeleilla ulottuvuutta pintoihin

Jyväskylän asuntomessuilla ihastuin Äijä-kohteen sisääntulossa käytettyyn 3D-betonikuviointiin. Asia oli kuitenkin ehtinyt jo unohtua, kun esite tulikin tavaroita järjestellessä vastaan. Tämä sopisi loistavasti meillä esimerkiksi portaikkoseinustalle, johon olikin suunnitteilla jotain rosoista pintaa. Toinen paikka olisi eteinen, jossa pinta tulisi myös hyvin esille, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Klikkailin siis maahantuojan sivuille ihastelemaan lisää.
Malleja oli vaikka kuinka monia erilaisia. Itse pidän eniten juuri asuntomessuillakin nähdystä Rivall-mallista, jonka diilistä voi muuttaa erilaisilla ladonnoilla. Pinta on ihanan eläväinen, muttei kuitenkaan liian huomiotaherättävä. Tällainen seinä ei tauluja vaadi.



Oletteko kokeilleet?

Kuvat 2, 3 ja 4 Dekotuote

13.1.2015

Työhuoneen avara väliovi

Olohuoneen vieressä meillä on työhuone. Tällä hetkellä tietokone sijaitsee meillä olohuoneen nurkassa, mikä on sinänsä mukava ratkaisu, että molempien puuhatessa omiaan, ollaan kuitenkin samassa tilassa. Tästä syystä haluaisimme säilyttää tuon fiiliksen ja pitää työhuoneen oviaukon avarana. Suunnitelmissa tähän kohtaan on piirretty pariovivaraus, sillä alunperin ajattelimme, ettei ovia alkuun asennettaisi ollenkaan. Nyt kuitenkin mietimme, että olisi tarvittaessa hyvä saada ovi suljettua, jos huonetta käytetään esimerkiksi vierashuoneena. Keräilin ylös ajatuksia mahdollisista oviratkaisuista.
Lasiovi olisi tietysti hyvin avara ja tilaa-antava vaihtoehto. Mustilla metallikehyksillä pariovet ovat vähän industrial-henkiset, mikä toisi tilaan pientä kontrastia. Valkoiset puukarmit olisivat perinteisempi vaihtoehto, mutta mallin pitäisi olla hyvin simppeli ja moderni, jotta ovet sopisivat talomme tyyliin. Pariovissa kuitenkin mietityttää se, että ovien avautumiselle ja aukipitämiselle on varattava melko paljon tilaa.
Liukuovi olisi helppo pitää auki. Myös liukuoven pitäisi tietysti olla ulkonäöltään sopivan moderni ja skandinaavinen ilman ylimääräisiä karmeja ja erikoisia vetimiä. Liukuoven kiskon tulisi olla siisti ja huomaamaton esimerkiksi niin, että ovi kulkee lattiasta kattoon. Alla olevissa kuvissa näkyvä maitolasinen pinta liukuovessa olisi myös hieno. Liukuovi vie kuitenkin myös paljon tilaa auki ollessaan eikä seinustalle voi kiinnittää tai sijoittaa mitään.
Kirjanmerkkeihin olen tallentanut kuitenkin seinän sisään liukuvan liukuoven, joka olisi täydellinen ratkaisu tähän tilaan. Eclissen Pocket Door (täältä) kehykset upotetaan seinarakenteen sisälle, jolloin ovi liukuu siististi seinän sisään. Ylimääräisiä listoja, karmeja tai kiskoja ei ole näkyvissä, vaan ratkaisu on erittäin linjakas ja toimiva. Pariovina toimivat liukuovet olisi helppo pitää auki tai sulkea niitä osittain. Tällöin tarvittaessa huoneeseen saisi myös oman rauhan. 

Oletteko kokeilleet tällaista ratkaisua?


Muut kuvat Pinterest

25.11.2014

Lattiamateriaalit

Talon lattiapintoja on alustavasti katseltu ja suunniteltu, minkälaista materiaalia eri tiloihin tulee. Kunkin tilan käyttötarkoitus sekä tilojen yhteinäinen ilme ovat lähtökohtana materiaalien valinnalle. Emme halua liian montaa erilaista materiaalia, jotta kokonaisuus säilyy ehjänä. Myös värimaailma pysyy yhtenäisissä sävyissä. Tässä vaiheessa suunnitelmat ovat vasta enemmän hahmotelmia, tarkempia valintoja ei oikeastaan ole vielä tehty ja mielikin saattaa muuttua, jos parempi vaihtoehto tulee vastaan. Lattiaan valittavista materiaaleista haluan olla täysin varma ennen päätöksentekoa, sillä ne tulevat olemaan pitkäaikainen hankinta ja vaikuttavat koko muuhun sisustukseen suuresti.

Parketit Timberwise: Tammi Classic Silver ja Saarni Classic Snow White
Alakerran päätiloihin olemme valinneet parkettia. Parketti luo klassisen ja arvokkaan tunnelman, mikä sopii tähän korkeaan tilaan loistavasti ja viimeistelee kokonaisuuden. Parketti on pehmeä ja lämmin jalalle, mikä tekee siitä erityisen miellyttävän ratkaisun oleskelutiloihin. Samaa materiaalia käytetään myös alakerran työhuoneissa. Päätimme käyttää parkettia koko olohuone-ruokailutila-keittiö-alueella yhteinäisen pinnan vuoksi. Aluksi pohdin laattaa keittiöön, mutta lattiasta tulisi hyvin rauhaton, sillä keittiö on kuitenkin pinta-alaltaan suuri ja lattiapinta selkeästi yhteydessä ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Keittiössä työskennellessä tulee seistyä paljon, jolloin laatta olisi myös melko kova jalalle. Parkettilattian huollon ja puhdistuksen kanssa pitää vain olla tarkempi keittiössä.

Parketit Timberwise: Tammi Classic Frost ja Tammi Classic Antarctis
Emme ole kuitenkaan valinneet vielä, mitä parkettia haluamme käyttää. Kuten aiemmin kerroinkin, ensimmäisellä kerralla sopivaa, vaikutuksen tekevää parkettilattiaa ei vielä löytynyt. Tavoitteena on löytää vaalea, harmaansävyinen malli. Timberwisen mallit vaikuttavat erittäin hyviltä ja heidän mallistossaan on useampiakin hyvännäköisiä viimeistelyjä. Näitä pitää kuitenkin päästä näkemään paikan päälle, kuvissa sävyt toistuvat vaihtelevasti.

Oletteko te käyttäneet parkettia, laminaattia, vinyylikorkkia tai muuta materiaalia olohuoneessa tai keittiössä? Tai osaatko suositella jotain erityisen hyvää mallia, josta voisi olla apua meidän päätöksenteossamme?

Kalanruotoparketti Timberwise
Yläkerran tiloihin olemme suunnitelleet Weberin Casa Floor lattiaa, joka läpivärjätty, nopeasti kovettuva ja kuivuva pinnoite. Lattian väri on yhtenäinen, mutta kuitenkin elävä ja sävyn voi valita kuudesta eri vaihtoehdosta. Materiaali on lämmin ja kestää kulutusta. Värisävyksi tulee joku harmaansävy, todennäköisesti keskiharmaa, joka luo yläkertaan lämpimän tunnelman. Tätä materiaalia käytetään yläkerran makuuhuoneessa, vaatehuoneessa sekä aula- ja käytävätilassa.

Weber Casa Floor harmaa ja vaalean harmaa

Laattaa tullaan käyttämään alakerran eteistilassa, kodinhoitohuoneessa ja WC:ssä, sekä yläkerran pesuhuoneessa, saunassa ja WC:ssä. Lattialaatan malleja tulee olemaan kolme erilaista, mutta kaikki ovat isoa 30x60cm laattaa. Alakerrassa eteinen ja kodinhoitohuone tulevat samalla, tumman harmaalla laatalla, kun taas vieras-WC:en tulee ruskeaan taittava sävy. Yläkerran tilat tulevat kaikki toisella tumman harmaalla, sileällä laatalla.

Alla vielä havainnollistava pohjakuva, mihin mitäkin lattiamateriaalia olemme suunnitelleet. Tärkeintä on, että valittu materiaali sopii tilan käyttötarkoitukseen ja toimii käytännössä. Ulkonäkö on kuitenkin myös tärkeä, sillä lattia sekä luo pohjan että viimeistelee sisustuksen ja tilojen ilmeen. Itselleni hyvä lattia myös nostaa koko huoneen fiilistä.




Miltä tämä suunnitelma kuulostaa?

2.10.2014

Lasikaiteet sisällä ja ulkona

Autotallin kattoterassin rajanpuoleinen reuna tulee olemaan samaa rapattua materiaali kuin autotallin ja talon ulkopinnat, ja antaa samalla suojaa terassilla oleskeluun. Pihan puolelle on kuitenkin suunniteltu lasikaide, joka avaisi tilan yhtenäiseksi pihan kanssa ja ehkäisisi karsinamaista tunnelmaa.


Lasikaide on näyttävä ja sopii erinomaisesti talomme arkkitehtuuriin. Se tuo avaran tunteen ja olisi loistava viimeistely kattoterassillemme. Mutta kuten portaikonkin osalta, lasikaiteen puhdistus ja ylläpito epäilyttää.


Sisätiloihin yläkertaan portaikon yläpäähän tulee todennäköisesti myös pieni pätkä kaidetta. Tämä tulee jatkumaan portaikosta, joten on vain luonnollista, että materiaali tulee olemaan samaa, kuin portaikon kaiteesta. Myös tähän on suunniteltu lasikaidetta, mikä tuo myös valoa portaikon päähän jäävän tilaan.


Kaideratkaisun tulemme tekemään varmasti portaikon kanssa samaan aikaan. Näitä on kuitenkin päästävä kokeilemaan ja näkemään käytännössä ennen päätöksen tekoa. Kuvissa hyvältä näyttävä ratkaisu ei välttämättä ole käytännöllinen.


Onko teillä kokemusta lasikaiteista ja niiden ylläpidosta?




30.9.2014

Kivitalo, puutalo, navetta, vessa…

Rakennusprojektiin lähtiessämme meillä ei ollut tarkkaa vaatimuslistaa, millainen talon pitää olla. Tietysti meillä oli ajatuksia talon tyylistä ja tarvitsemamme tilan määrästä, mutta emme olleet päättäneet, haluammeko puu- vai kivitalon. Kuten vanhassa hyppynaruleikissä lasketellaan, erityisesti aiemmin kivitaloa pidettiin laadukkaampana vaihtoehtona. Rakennustapojen kehityttyä ero on kuitenkin kaventunut.


Aluksi puutalo vaikutti erityisesti taloudelliselta kannalta todennäköisimmältä vaihtoehdolta ja olimme vähän ihastuneet moderneihin hirsitaloihin. Kun tontin ostamisen myötä varmistui, että talon pitää olla kaksikerroksinen, kivitalo alkoi tuntua luonteensa ja tyylinsä vuoksi paremmalta ratkaisulta. Vaihtoehtona on kuitenkin vielä tehdä puurunkoinen talo rapatulla ulkopinnalla.


Ajatusten ja päätösten tueksi keräsin muutamia puu- ja kivitalolle tyypillisiä ominaisuuksia ja etuja.


Kivitalo

Nykyisin myös kivitalo voidaan rakentaa nopealla aikataululla ja tehokkaasti.
Kivitalon paloturvallisuus on korkeampi.
Pysyy tasalämpöisenä ja pystyy massiivisen rakenteen ansiosta varaamaan tarvittaessa lämpöä ja viileyttä seinärakenteeseen. Kesällä lämpö pysyy ulkona ja talvella taas sisällä.
Mahdollisuus listattomuuteen onnistuu helpommin.
Isot ikkunapinnat onnistuvat paremmin.
Tilojen läpikuuluvuus on vähäisempää, mutta kaikuisuus suurempi.
Hyvä jälleenmyyntiarvo.


Puutalo

Hengittävä materiaali. Puumateriaali tasaa huoneilman kosteutta, mikä parantaa sisäilman laatua.
Eristää lämpöä, kun suunnittelu ja materiaalivalinnat on tehty oikein.
Edullinen ja nopea rakennusmuoto.
Puutalon kotoisuus.
Kaikuisuus on vähäisempää, mutta läpikuuluvuus suurempi.
Vaatii enemmän huoltoa ja ylläpitoa.


Kummassakin rakennustavassa on omat etunsa. Talomme rakennustapaa ei ole vielä päätetty ja suunnitelma mahdollistaa sekä puu- että kivirungon. Seuraavien viikkojen aikana tämä tulee varmistumaan.

Millaiseen ratkaisuun te olette päätyneet ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet?

Lähteet: kotiakustiikka.fi, rakentaja.fi, tuulileijona.fi