15.11.2015

Suunnitelmia Keittiömaailmasta

Kävimme jo jonkin aikaa sitten Tampereen Keittiömaailmassa suunnittelemassa kalustuksia. Mm. WC:t, vaatehuoneet, makuuhuoneet sekä kodinhoitohuone olivat vielä vailla kalusteita. Vaan sepä on nyt korjattu.

Pidimme Keittiömaailman valikoimasta ja palvelusta kovasti. Jokaiseen tilaan löytyi vaivatta mieluinen vaihtoehto ja lyhyiden (sekä hieman epämääräisten) toiveidemme perusteella myyjä onnistui nopeasti suosittelemaan erilaisia malleja. Ammattitaitoinen myyjä osasi myös ohjeistaa meitä, mitä eri tiloissa tulisi ottaa huomioon ja mitkä ratkaisut on todettu toimiviksi. Ensikertalaisille tämä oli iso plussa.
Yläkerran WC (kuva Keittiömaailma)
Ensimmäisellä tapaamiskerralla hahmottelimme kaikkiin tiloihin liittyvät toiveemme ja parhaat mahdolliset ratkaisut. Toisella kerralla toiveemme oli piirretty näkyviksi ja kävimme kalusteet huone kerrallaan läpi. 3D-piirroksista kalusteiden hahmotus oli tietysti helpompaa ja joitain muutoksia tehtiin heti tässä vaiheessa. Lisäksi näimme heti koko paketin hinnan ja pystyimme muokkaamaan sisältöä vastaamaan budjettiamme. Myyjältä saimme myös kullanarvoisia vinkkejä siitä, missä olisi helppo tehdä isompia säästöjä ja mihin taas kannattaa panostaa. Alkuperäisissä suunnitelmissa olimme mm. käyttäneet paljon liukuovia, mutta luovuimme niistä sekä käytännöllisyyden vuoksi (aina joku palanen vinossa ja kaapin sisältö näkyvissä) sekä budjetin vuoksi. Myös kaappien sisältöjä muokkaamalla voi vaikuttaa paljon loppusummaan. Kolmannella tapaamiskerralla vielä hioimme lopputulosta ja teimme toimitussopimuksen.
Kodinhoitohuone (kuva Keittiömaailma)









Olemme enemmän kuin tyytyväisiä sekä suunnitelmiin että saamaamme palveluun. Tässä projektissa olemme todenneet, että hyvä asiakaspalvelu ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Senkin vuoksi olemme moneen otteeseen todenneet toisillemme, että Keittiömaailmassa palvelu toimii, joten voin hyvillä mielin heitä suositella. Saimme heiltä muutaman stailatun kuvan tiloistamme. Taidankin ottaa näistä vähän mallia myös lopulliseen toteutukseen, sen verran hyvin oli lopputulos meidän maun mukainen.

Keittiöhän meille tulee Del Tongolta, siitä voi lukea lisää täältä. Vaikka Keittiömaailmastakin kyllä löytyi upeita vaihtoehtoja ja laaja valikoima keittiöitä.

23.9.2015

Akustiikan huomiointi rakentamisessa

Akustiikka on kiinnostanut meitä jo heti rakennusprojektimme alkuvaiheilta asti. Kuten jo viime kesänä kirjoitin, kiinnitimme erityistä huomiota Jyväskylän asuntomessuilla tiloihin, joissa akustiikka oli otettu hienosti huomioon. Tällöin päätimme, että meilläkin panostetaan akustiikkaan mahdollisimman paljon.
Akustiikka otetaan usein isommin huomioon julkisissa tiloissa, joissa huonekorkeus on todella korkea ja joissa on paljon hälinää. Toisaalta monesti näissäkään tiloissa suunnitelmaa ei ehkä ole viety loppuun asti. Jokainen varmaan osaa kuvitella ison lounasruokalan, jossa ruokailuvälineet kilisevät lautasia vasten ja keskustelut muuttuvat puuroutuneeksi massaksi. Tällaisessa tilassa ei ole hyvä olla.

Asuntomessujen kokemuksen myötä totesimme, että hyvän akustiikan arvoa on vähätelty myös omakotirakentamisessa. Isoissa kivitaloissa verhot ja tekstiilit eivät riitä pehmentämään kaikua. Useissa kohteissa oli muutamia sisustuksellisia levyjä seinällä, mutta suuren eron huomasi vasta, kun akustoivaa pintaa oli käytetty reilusti mm. koko katon alalla. Hyvin akustoitu tila on ikäänkuin pehmeämpi ja tilassa on helpompi olla. Kilinät ja kolinat sekä erilaisista laitteista lähtevät äänet kuulostavat vaimeammilta ja kaikki taustamelu ikäänkuin vaimenee. Keskusteleminen on helppoa ja viihtyvyys paranee.
Meidän olohuonetilamme tulee olemaan kahden kerroksen korkuista tilaa, jonka seinät ovat kiveä ja yksi seinä isoja ikkunoita. Tällaisessa tilassa kaikuisuus lisääntyy ja jo pienistäkin äänistä kasvaa hälyisä yleistunnelma. Myös vino sisäkatto lisää vielä entisestään tätä efektiä. Siksi olemmekin suunnitelleen katon materiaaliksi akustiikkapaneeleja. Näistä voisinkin kirjoittaa lisää kun valintamme tarkentuvat. Mutta paljon hyvää tietoa akustiikasta omakotitaloissa löytyy mm. Ecophonin Kotiakustiikka-sivuilta.


Miten teillä on akustiikka huomioitu rakentamisessa?


Ensimmäiset kuvat omia, kaksi viimeistä kuvaparia Pinterest

15.9.2015

Ikkunakehysten värin vaikutus maisemaan

Meidän olohuoneeseen tulee neljä isoa ikkunaa, joista näkyy maisemana terassia, takapihaa sekä tontin perällä sijaitsevaa metsää. Nämä ikkunat ovat erittäin hallitseva osa olohuoneen luonnetta ja tietysti haluamme, että ne tulevat mahdollisimman hyvin esiin.
Nykyisin varmasti suurin osa ikkunoista valmistetaan sisältä valkoisena ja ulkoa tumman harmaana. Tämä väritys sopiikin erinomaisesti lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin. Mietimme kuitenkin, että tuovatko valkoiset puitteet nämä suuret ikkunat riittävän hyvin esille. Sama maisema siellä takana tietysti näkyy, mutta kuten tauluissakin, myös ikkunassa kehyksillä on suuri merkitys. Totesimme, että kun meillä tulee muutenkin paljon jopa matta mustaa elementtiä olohuoneeseen, valkoisilla kehyksillä ikkunat jäävät helposti sivuosaan.
Päätimmekin ottaa olohuoneen suuret ikkunat sekä samalla seinustalla sijaitsevan keittiön ikkunan tumman harmailla karmeilla. Nämä karmit tekevät ikkunoista kliseisesti kuin vaihtuvan maisemataulun ja samalla sitovat ikkunat paremmin osaksi kokonaisuutta. Omaan silmääni tummat karmit tekevät ikkunoista jollain tapaa ryhdikkäämmät ja houkuttelevat katsomaan niiden suuntaan.
Varmasti meidän valinnoista onkin jo tullut selväksi, että pidämme tummista kontrasteista eikä meillä tule olemaan vain valkoista ja vaaleaa pintaa.

Millaisiin värivalintoihin te olette päätyneet?


Alimmat sisustuskuvat Pinterest


16.8.2015

Mitä tontilla on tapahtunut

Heinäkuu meni lomaillessa eikä blogiinkaan tullut uutta materiaalia. Tontilla sen sijaan on tapahtunut senkin edestä ja näkyvää jälkeä tulee koko ajan lisää. Aloitetaan siis nopealla kuvakatsauksella siihen, mitä tontilla on kesällä tapahtunut.

Kallion louhintaa
Tasoitettu pohja
Paalujen paikat merkittynä
Porapaaluja odottamassa
Valut tehtynä
Leca-harkot odottamassa muuraria

Nyt ollaankin muuraamassa jo ensimmäisen kerroksen seiniä! Tapahtumista, seuraavista vaiheista ja suunnittelun etenemisestä sitten seuraavaksi lisää.

25.6.2015

Uusia havainnekuvia Del Tongo keittiöstä

Lopullisia keittiön havainnekuvia ei olekaan blogissa vielä julkaistu. Keittiömme on siis Del Tongon Fenix-materiaalia, josta olen aiemmin kirjoittanut enemmän täällä. Keittiötä maahantuo tamperelainen Italodesign, jonka myymälässä malleja voi käydä paremmin katsomassa. Havainnekuvasta ei nimittäin käy ollenkaan niin hyvin ilmi materiaalin mahtavuus ja erityisyys. Suosittelen myös tutustumaan Italodesignin uusittuihin nettisivuihin, maahantuojalta löytyy laadukkaita, italialaisia kalusteita ja huonekaluja, joita ei muualta Suomesta saa.
Kuvista näkyy hyvin keittiömme fiilis. Vaikka keittiössä on käytetty paljon mustaa, se ei ole ollenkaan liian tumma tai synkkä. Seinustoille sijoittuvat kaapistot ovat mattamustaa Fenix-materiaalia ja keskelle jäävä saareke on valkoinen. Myös välitila on samaa mustaa Fenix-materiaalia. Saarekkeen ääressä istuessa on mahdollista katsella ikkunasta ulos. Jääkaappi ja pakastin tulevat kuvasta poiketen rosterisina, tiskikone on integroituna lavuaarin vieressä oikealla. Oikeassa reunassa olevasta ovesta pääsee terassille, vasemmassa reunassa oleva ovi johtaa eteiseen.

Miltä näyttää? 

7.6.2015

Rakennuslupa on täällä

Rakennuslupa on vihdoin saatu ja konkreettiset maansiirtotyöt alkaneet tontilla. Blogin kannaltakin tämä on eräänlainen käännekohta: vihdoin voi alkaa kirjoittaa konkreettisista tapahtumista suunnitelmien sijaan!

5.6.2015

Meidän portaat tulee Gradolta

Porrasvalinta on nyt tehty ja päädyimme Gradon moderneihin, selkeälinjaisiin portaisiin. Alunperin haaveilimme Kide-mallista, mutta tämä ratkaisu ei valitettavasti sopinut budjettiimme. Jatkokehittelimme ideaa rakennuttajamme SKR:n sekä Gradon Laurin kanssa, ja päädyimme Lumo-malliston portaisiin, joihin askelmat tehdään yläkerran lattiamateriaalilla. Eli askelmiin tehdään metalliset kaukalot, jotka täytetään Weberin Casa-lattiapinnoitteella. Pinnoitteen sävy on hyvin lähellä betonilattian sävyä ja tällä pinnoitteella tehdään kaikki yläkerran lattiat pesutiloja lukuunottamatta. Ilmeestä tulee hyvin selkeä ja ehkä jopa vähän teollisuushenkinen. En malta odottaa toteutusta! Kaiteeksi valitsimme simppelin lasikaiteen ilman käsijohdinta. Portaiden malli on suora ja valaistus toteutetaan seinään upottamalla.
Muotoilu ja kaidemalli portaisiin. Kuvat Grado
Casa-pinnoitteen sävy ja ulkonäkö. Kuvat Weber

18.5.2015

Valkoista vai harmaata

Sisustuksen pääväreinä meillä tulee olemaan valkoinen, harmaa ja musta. Meille tulee useampia tummia pintoja, kuten mattamusta keittiö, musta korkea sisustusmoduli television taustalle, tumman harmaa struktuuriseinä rappujen taustalle ja muita tummia aksentteja. Yleisilmeen haluaisin kuitenkin olevan vaalea ja raikas, joten ajattelin valkoisia seiniä.
Nyt sain kuitenkin päähäni, ettei seinien tarvitsisikaan olla vain valkoiset. Valkoiset seinät ovat raikkaat ja niihin sopivat kaikki sävyt. Toisaalta ne myös herkästi näyttävät likaisilta ja erisävyiset valkoiset korostuvat toistensa vierellä. Mitä jos seinät olisivatkin hennon vaalean harmaat? Vaalea harmaa on ylellinen sävy ja yhtä raikas kuin valkoinenkin. Neutraali vaalea harmaa toimii yhtä hyvin pohjana sisustukselle, mutta samalla jopa korostaa valkoisten kohtien, kuten ikkunankarmien, lattialistojen ja ovien raikkautta. Pinterestistä löytyneiden inspiraatiokuvien perusteella vaalea harmaa toimii erittäin hyvin!

Vai mitä mieltä olette?

Kuvat: Pinterest

14.5.2015

Saunasuunnitelma Helolta

Tältä näyttää unelmiemme sauna. Tässä siis saunasuunnitelmamme, jonka saimme Helolta. Kuten aiemmin täällä pohdimme, halusimme tummansävyisen saunan vastakkain asetetuilla lauteilla. Havainnekuva näyttää, että suunnitelmamme ja toiveemme toimivat käytännössä hyvin yhteen.

Saunan lauteiksi valikoituivat Helo Decon Arkk Line-malliston pelkistetyt ja modernit, erikoisleveät lauteet jättiläistuijasta. Erikoisleveiden lautojen ansiosta lauteet ovat minimalistiset ja selkeät. Vastakkain asetetut lauteet tekevät tilasta avaran tuntuisen ja lauteille mahtuu isompikin porukka. Kahdestaan saunoessa kumpikin mahtuu nostamaan jalat ylös ja rentoutumaan pehmeissä löylyissä.

Paneeleina ovat Helo Decon paneelit Taika mustassa sävyssä. Mustat paneelit tekevät tilasta tunnelmallisen ja tuovat kontrastia perinteisemmän sävyisiin lauteisiin. Lasiovi ja pieni lasiseinä väliseinän yläosassa yhdistää tilan pesuhuoneeseen. Havainnekuvassa pesuhuoneen sävyt ovat vaaleammat kuin meillä tulee olemaan.
 
Kiukaaksi valikoitui Himalaya ominaisuuksiensa sekä ulkonäkönsä puolesta. Himalayan muotoilu on tyylikäs ja se sopii hyvin myös lauteeseen upotettuna. Kiukaan tarjoilemat löylyt ovat kosteat ja runsaat sisäänrakennetun vesisäiliön ansiosta. 
Kuvat: Helo

28.4.2015

Tunnelmallinen lämpöpuu terassimateriaalina

Terassia meille tulee ruhtinaallisesti, jopa yhtä paljon kuin talossa on neliöitä. Terassia tulee sekä alakertaan maantasalle, että autotallin päälle kattoterassille. Alkuun mietimme, että valitsisimme eri materiaalin alas ja ylös, mutta lopulta päädyimme käyttämään samaa materiaalia kummallakin terassilla sekä autotallin rapuissa. Yhtenäinen materiaali yhdistää tilat kokonaisuudeksi.

Terassimateriaaliksi valitsimme Lunawoodin lämpöpuun, joka on lämpöinen ja pehmeä materiaali. Lämpökäsittely parantaa puun lahonkestävyyttä ja stabiloi puun mitat ja muodot, eli kaikki terassille tärkeät ominaisuudet on otettu huomioon. Käsittely on luonnonmukaista ja sen jälkeen puusta ei muun muassa irtoa pihkaa.
Lämpökäsittelyn vuoksi puu säilyttää mittansa ja muotonsa niin hyvin, että asennukseen on kehitetty omat kiinnikkeet, joiden ansiosta asennus on helppoa. Terassilautoja ei siis ole välttämätöntä kiinnittää ruuveilla tai nauloilla, vaan vain kiinnikkeet kiinnitetään pohjaan. Tämä jättää ihanan siistin pinnan ja lopputuloksen.


Kuvat Lunawood

25.4.2015

Havainnekuvat uudella värityksellä

Kuten aiemmin mainitsinkin, päätimme muuttaa talon värityksen valkoisesta tumman harmaaksi. Saimme arkkitehdilta uudet havainne kuvat tällä värityksellä ja tykkäämme ihan valtavasti! Tuntuu, että talossa on nyt paljon enemmän luonnetta kuin aiemmin. Terassimateriaaliksi tulee lämmin puu, mikä viimeistelee kokonaisuuden loistavasti.

Mitä mieltä te olette?


21.4.2015

Kalusteet WC-tiloihin

Alamme olla suunnitelmissa niin pitkällä, että vesipisteiden ja viemäreiden paikat pitäisi päättää LVI-suunnittelua varten. Tämähän tarkoittaa sitä, että esimerkiksi WC-tilojen suunnitelmaa pitäisi hahmotella ainakin kalusteiden paikkojen ja suunnilleen myös mallien osalta. Tarkoituksena on, että WC:t ovat linjakkaat ja yksinkertaiset, mutta kuitenkin hieman yleelliset. Tässä muutamia ideoita tyylistä, jota haemme.
Vesikalusteet ovat tyylin mukaisesti myös yksinkertaiset ilman mitään ylimääräistä. Tavoitteena olisi löytää seinä-WC, jossa on mahdollisimman vähän kurveja ja paljon sileää pintaa. Villeroy&Bochin mallistosta löytyi juuri sopiva Subway-malliston seinä-WC, joka täyttää kaikki kriteerit. Samaan sarjaan kuuluu myös kalusteeseen upotettava pesuallas. Toinen hyvä pari löytyy Gustavsbergiltä, jossa erityisesti altaan malli viehättää.
Tärkeintä on päättää haluttu linja ja kalusteiden sijoitus, jotta suunnitelmat voidaan heti tehdä tarkasti ja minimoida muutostarve kesken töiden.

Millä perusteella te olette valinneet WC-kalusteet?


Kuvat Gustavsberg, Villeroy&Boch

10.4.2015

Ikkunoiden energiatehokkuus

Kävimme Skaalalla juttelemassa taloomme sopivista ikkunoista ja niiden ominaisuuksista. 90-luvulla rakennetuissa omakotitaloissa asuneina monet ominaisuudet olivat meille ihan uusia. Energiatehokkuuden vuoksi sekä talojen että ikkunoiden tiiviys on kehittynyt huimasti viime vuosina.

Ikkunoiden energiatehokkuutta mitataan U-arvolla, joka kertoo, paljonko lämpöä ikkuna läpäisee. Tavoitteena on siis mahdollisimman pieni U-arvo, jolloin ikkuna päästää vähiten lämpöä. Ymmärtääkseni uudisrakentamisessa ikkunoiden vähimmäisvaatimuksena U-arvo on 1. Energiataloudellisuuteen vaikuttaa kuitenkin myös useita muitakin tekijöitä, joten kokonaisuutta voidaan arvioida energialuokalla, samaan tapaan kuin esimerkiksi sähkölaitteissa. Paras energialuokka on A++.

Tavoitteena on siis mahdollisimman energiataloudellinen talo, mutta sekään ei ole niin yksinkertaista. Mitä tiiviimmät ikkunat, sitä todennäköisemmin ikkunat alkavat huurtua, kun ilman kosteus ulkona on suuri. Esimerkiksi keväällä kun ilman lämpötila nousee aamuisin nopeammin ja ilma on vielä kosteaa, ulkolasin ulkopinnalle muodostuu huurretta. Erityisesti isot lasipinnat, jotka eivät ole katoksen suojassa, huurtuvat herkästi. Mitä pienempi U-arvo ikkunalla on, sitä voimakkaampi ilmiö on.

Ikkunoiden huurtuminen ei tietenkään ole toiveissa, emmekä halua aamuisin odotella huurteen poistumista, vaan nauttia kauniista metsämaisemista aamiaista syödessä. Skaalalla tähän on ratkaisuna FrostFree huurtumattomat energiaikkunat. Ikkunatyypistä riippuen energialuokka on A/A++ ja U-arvo 0,75/0,64, eli ikkunat ovat erittäin energiataloudellisia. Erityisen rakenteen ansiosta ikkuna pysyy kirkkaana kaikissa olosuhteissa. Ikkunoissa on lisäksi tehokas auringonsuoja, joka pitää kuumimman paahteen lasien ulkopuolella.

Meillä FrostFree-ominaisuus on erityisen tärkeä olohuoneen isoissa ikkunoissa, jotka ovat erittäin alttiita huurtumiselle ison lasipinnan sekä lattianrajasta lähtevän sijoittelun takia. Erityisen mukavaa on myös se, että samalla saadaan ikkonoihin auringonsuoja, mikä on ehdoton erityisesti kesällä, kun aurinko paistaa etelän suunnasta sisälle koko päivän.


Kuva: Skaala

21.3.2015

Kattoterassin sisustaminen

Autotallin katolle meillä tulee terassi. Käynti terassille on yläkerran aulasta sekä autotallin päästä rappuja pitkin ulkokautta. Terassilla on pinta-alaa noin 50 neliötä, joten sinne mahtuu hyvin kalusteita sekä istuskeluun että löhöilyyn. Koska meillä myös sauna ja pesutilat sijaitsevat yläkerrassa, sieltä on helppo kulkea kattoterassille vilvoittelemaan.

Tilaa on runsaasti, joten ajattelin että olisi hyvä jakaa terassia jollain tapaa eri osiin. Yhtenä ajatuksena on, että osa terassia olisi hieman korotettu, mistä muodostuisi jo yksinään selkeästi oma kokonaisuutensa. Toinen ajatus olisi hyödyntää ruukkuihin istutettuja kasveja rajaamaan alueita. Luultavasti päädymme yhdistelemään näitä ideoita.
Terassille paistaa aurinko aikaisesta aamusta iltaan asti, joten ainakin osa alueesta kaipaa jonkinlaista auringonsuojaa. Purjevarjo tai iso auringonvarjo, jonka saisi helposti kasaan voisivat toimia hyvin, sillä kiinteää katosta tai suojaa emme ole suunnitelleet.
Vilvoittelua ja seurustelua varten jokin istuskeluryhmä sopisi tilaan hyvin. Koska neliöitä riittää, olisi mahtavaa sijoittaa oikein ison sohvan esimerkiksi seinustan vierelle. Elokuussa illan pimetessä voisi sitten sytytellä kynttilöitä ja nauttia lämpimistä illoista terassilla.
Tässä vielä hahmottelemani suunnitelma siitä, miten terassille voitaisiin sijoittaa sekä istuskeluryhmä että aurinkotuolit. Lopulliset suunnitelmat tehdään varmaan vasta sitten, kun oikeasti hahmottuu tilan suuruus sekä alakerran terassille sijoitettavat toiminnot.


Inspiraatiokuvat: Pinterest

18.3.2015

Tontin muotoilu ja pihasuunnitelma

Tontilla on viimeisetkin puut kaadettu ja maansiirtotyöt alkavat näillä näppäimillä. Kaiken muun lisäksi se tarkoittaa sitä, että nyt pitäisi tietää, miten tontin takaosaa muotoillaan samalla jo pihan rakentamista varten. Meillä ei ole ammattilaisen tekemään pihasuunnitelmaa, johon tässä asiassa voitaisiin luottaa, vaan itse pitäisi miettiä toteutusta.

Tonttimme on etuosasta tasaista, mutta tontin perällä  maasto nousee jopa melko jyrkästikin. Tuosta talvella otetusta kuvasta takapihan nousun näkee parhaiten. Naapurustossa tonttia on muotoiltu melko eri tavoilla: toinen naapurimme on kaivanut koko takaosan tasaiseksi, kun taas toisaalla on tehty jyrkempiä nousuja.
Meillä ei siis ole pihasuunnitelmaa eikä oikeastaan kokemusta pihan rakentamisesta tai hoitamisesta. Toiveenamme on helppohoitoinen, moderni piha, jossa kaikella on oma paikkansa. Minua miellyttää eniten tarkasti rajatut alueet esimerkiksi nurmelle, käytäville ja istutuksille. Terassialueemme on melko iso, mutta sekä etu- että takapihalle jää kuitenkin hyvän kokoiset piha-alueet.
En haluaisi kaivaa takapihaa ihan matalaksi, sillä pihamme takana metsä kuitenkin jatkuu vielä korkeammalla tasolla. Haluaisin siis löytää jonkun hyvän ratkaisun korkeuseron toteutukseen niin, että se on toimiva, helppokäyttöinen ja viihtyisä. Etsin inspiraatiota Pinterestistä, jossa oli kivoja erilaisilla portailla toteutettuja ratkaisuja. Tämä voisikin olla meidän talomme ilmeen kanssa hyvin toimiva ratkaisu, siisti ja käytännöllinen. 
Hahmottelin vielä ajatuksia takapihan osalta asemapiirrokseen, josta on helpompi hahmottaa talon sijoittuminen tontille ja perälle jäävän pihan suuruus. Näillä kuvilla yritän kertoa ajatukseni sitten eteenpäin maanrakennuksen hoitavalle taholle, toivottavasti saavat ajatuksestani kiinni.

Miten teillä on toteutettu tontin korkeuserot?


Inspiraatiokuvat: Pinterest

15.3.2015

Laattainspiraatiota

Kävimme sisustussuunnitelijamme Marika Piekkalan kanssa katsomassa tarjolla olevaa laattavalikoimaa ja miettimässä, millaisia kokonaisuuksia meille lähdettäisiin rakentamaan. Laattojen selaaminen netistä on ihan toivotonta, sävyt ja materiaali eivät toistu näytöltä samalla tavalla kuin myymälässä isoilla pinnoilla. Myymälästä kannattaa kysyä näytteet valituista malleista mukaansa, jotta niitä voi käyttää sitten muiden sisustuksen värisävyjen valinnassa hyödyksi.

Laattapintaa meillä tulee alakerrassa eteiseen, kodinhoitohuoneeseen ja vessaan sekä yläkerrassa pesutiloihin sekä toiseen vessaan. Toiveena olisi yhtenäinen ja harmoninen ilme, joten kovin montaa eri sävyä tai mallistoa emme halunneet valita. Valinta oli lopulta melko  helppo, kun ammattitaitoinen myyjä esitteli toiveidemme pohjalta valikoimaa. Valitut laatat ja sävyt olivat kaikki sellaisia, jotka nähdessä tuli vahva tunne, että tämä on meille. Sävyt ovat todella neutraaleja ja kaikki harmaaseen taittavia. Alakerran WC tulee olemaan sävyiltään lämpimämpi ja siellä käytetään ruskean sävyjä, kun taas muihin tiloihin valittiin selkeämpää harmaata ja siihen sopivaa vaaleaa sävyä.

Kaikki valitsemamme laatat ovat italialaisen Atlas Concorden mallistoista läpivärjättyjä laattoja. Ruskean sävyiset ovat Mark-mallistosta ja harmaan sävyiset Up-mallistosta. Laatat ovat mattapintaisia ja todella laadukkaan oloisia. Olen kyllä erittäin tyytyväinen löytyneisiin malleihin.

Onko teillä kokemusta Atlas Concorden laatoista?