Näytetään tekstit, joissa on tunniste Akustiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Akustiikka. Näytä kaikki tekstit

23.9.2015

Akustiikan huomiointi rakentamisessa

Akustiikka on kiinnostanut meitä jo heti rakennusprojektimme alkuvaiheilta asti. Kuten jo viime kesänä kirjoitin, kiinnitimme erityistä huomiota Jyväskylän asuntomessuilla tiloihin, joissa akustiikka oli otettu hienosti huomioon. Tällöin päätimme, että meilläkin panostetaan akustiikkaan mahdollisimman paljon.
Akustiikka otetaan usein isommin huomioon julkisissa tiloissa, joissa huonekorkeus on todella korkea ja joissa on paljon hälinää. Toisaalta monesti näissäkään tiloissa suunnitelmaa ei ehkä ole viety loppuun asti. Jokainen varmaan osaa kuvitella ison lounasruokalan, jossa ruokailuvälineet kilisevät lautasia vasten ja keskustelut muuttuvat puuroutuneeksi massaksi. Tällaisessa tilassa ei ole hyvä olla.

Asuntomessujen kokemuksen myötä totesimme, että hyvän akustiikan arvoa on vähätelty myös omakotirakentamisessa. Isoissa kivitaloissa verhot ja tekstiilit eivät riitä pehmentämään kaikua. Useissa kohteissa oli muutamia sisustuksellisia levyjä seinällä, mutta suuren eron huomasi vasta, kun akustoivaa pintaa oli käytetty reilusti mm. koko katon alalla. Hyvin akustoitu tila on ikäänkuin pehmeämpi ja tilassa on helpompi olla. Kilinät ja kolinat sekä erilaisista laitteista lähtevät äänet kuulostavat vaimeammilta ja kaikki taustamelu ikäänkuin vaimenee. Keskusteleminen on helppoa ja viihtyvyys paranee.
Meidän olohuonetilamme tulee olemaan kahden kerroksen korkuista tilaa, jonka seinät ovat kiveä ja yksi seinä isoja ikkunoita. Tällaisessa tilassa kaikuisuus lisääntyy ja jo pienistäkin äänistä kasvaa hälyisä yleistunnelma. Myös vino sisäkatto lisää vielä entisestään tätä efektiä. Siksi olemmekin suunnitelleen katon materiaaliksi akustiikkapaneeleja. Näistä voisinkin kirjoittaa lisää kun valintamme tarkentuvat. Mutta paljon hyvää tietoa akustiikasta omakotitaloissa löytyy mm. Ecophonin Kotiakustiikka-sivuilta.


Miten teillä on akustiikka huomioitu rakentamisessa?


Ensimmäiset kuvat omia, kaksi viimeistä kuvaparia Pinterest

24.8.2014

Akustiikkalevyt tekevät tilasta kodin

Olohuone-ruokailutilastamme on tulossa avara paitsi pinta-alaltaan myös korkeudeltaan, sillä toinen kerros on tältä osalta alas auki. Korkeassa tilassa on tärkeää kiinnittää huomiota tilan akustiikkaan. Vaikka tekstiileitä olisi runsaasti, ne eivät useinkaan riitä tasoittamaan ison tilan seinistä kimpoilevia ääniä.

Kiinnitimme huomiota akustiikkalevyihin ensimmäisen kerran asuntomessuilla kohteessa 41 Äijä, joka on pieni kerrostaloasunto. Mies totesi ääneen, että täällä on miellyttävä, pehmeä äänimaailma. Esittelijän kanssa jäimme juttelemaan käytetystä materiaalista, joka tässä kohteessa oli  Konton turveakustiikkapaneeli. Akustiikkapaneelin vaikutus tilan äänimaailmaan oli valtava, vaikka huone oli melko pieni ja matala. Paneeli oli ulkonäöltään huomaamaton ja sopi kohteen sisustukseen saumattomasti.


Myös kohteessa 11 Lammi-Kivitalo Luna oli käytetty kahden kerroksen korkeassaa tilassa kattomateriaalina Konton paneeleita. Tässä kohteessa pinta koostuu pienemmistä paneeleista. Itse pidän kohteen 41 isommista ja huomaamattomammista paneeleista. Eri väreillä pystyy myös paljon vaikuttamaan siihen, miten materiaali korostuu katosta.


Monissa kohteissa akustiikkalevyjä oli käytetty seinillä tai katossa koristemaisesti tai niistä oli sommiteltu teoksia. Esimerkiksi kohteessa 19 Lammi-Kivitalo Sampo oli koko seinän kokoinen teos erivärisistä levyistä. Nämä levyt olivat Softenin seinään kiinnitettäviä akustiikkapaneeleita. Omaan silmään tällainen on hieman liian hallitseva näin suuressa tilassa. Eri väreillä ja muodoilla saa kuitenkin eri tiloihin sopivia ratkaisuja.


Erityisesti pyöreitä, seinille aseteltuja levyjä näkyi monessa asuntomessukohteessa. Näissä akustiikkalevyjen vaikutusta äänimaailmaan ei huomannut niin selkeästi. Itse olen osaksi tästä syystä sitä mieltä, että kattoon koko matkalle asennetut paneelit ovat meille toimivampi ratkaisu niin toiminnallisuutensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta.


Messusuosikissani 26 Fendari ihastuin olohuoneen seinällä olevaan tauluryhmään. Messujen jälkeen tutkiessani kohdetta vielä tarkemmin, yllätyin iloisesti huomatessani, että kyseinen kolmen taulun sarja onkin akustiikkalevyjä. 


Olemme jo päättäneet, että ainakin isossa olohuone-ruokailutilassa hyödynnetään akustiikkapaneeleita, mutta mietimme vielä, missä muissa huoneissa haluamme nauttia erityisen pehmeästä tunnelmasta. Luultavasti myös ainakin päämakuuhuoneeseen asennetaan akustiikkalevyjä jossain muodossa. Levyjen lisäarvo huoneen tunnelmaan on valtava ja suosittelen kaikkia ottamaan tämän huomioon rakentaessaan.