8.9.2014

Kynttilän tunnelmaa

Tällainen vuodenaika on erittäin inspiroivaa, kun päivällä aurinko vielä lämmittää, mutta aamuisin ja iltaisin on jo viileää. Mieli ei ole vielä täysin päästänyt irti kesästä, mutta saa jo alkaa nauttia syksyn parhaista puolista. Iltaisin, kun aurinko laskee yhä aiemmin, voi kietoutua vilttiin ja sytyttää muutaman kynttilän.



Sain vihdoin kaivettua muutamat tuikkukuppini kaapista. Kuten olen jo monesti maininnut, tykkään Iittalan muotoilusta, ja Iittalaan luotan myös näissä asioissa. Kaksi kirkasta ja kaksi huurteista Kivi-tuikkukippoa ovat meillä useimmiten käytössä. Tykkään niiden kokonaisuudesta ja simppelistä ilmeestä. 


Haluaisin tehdä isommankin ryhmän näistä, mutta valitettavasti sopivaa laskutilaa ei oikein löydy. Ainakin harmaat kipot sopisivat sarjaan loistavasti.



Erityisesti kirkkaissa kupeissa minusta on tärkeää, että tuikku on myös läpinäkyvässä kuoressa. Metallinen kuori ei anna valon kulkea niin kauniisti. Tykkään myös miedosti hajustetuista tuikuista, usein ruskeansävyisissä on ihania tuoksuja. Liian voimakkaat tuoksut eivät ole enää tunnelmallisia.




Helppo vinkki tulitikkurasioiden kaunistamiseksi on päällystää etukansi jollain kauniilla teipillä tai paperilla. Tähän menee oikeasti vain pari minuuttia, eikä haittaa vaikka tikkurasia jäisi tuikkukippojen viereen odottelemaan seuraavaa kertaa. Tämä on myös kiva lahjaidea!



Vielä pitäisi käydä ostamassa isompi pöytäkynttilä, niin saan isomman kynttilälyhdynkin käyttöön. Muistin, että minulta olisi löytynyt vielä kynttilöitä, mutta viime vuonna olenkin polttanut kaikki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti