13.1.2015

Työhuoneen avara väliovi

Olohuoneen vieressä meillä on työhuone. Tällä hetkellä tietokone sijaitsee meillä olohuoneen nurkassa, mikä on sinänsä mukava ratkaisu, että molempien puuhatessa omiaan, ollaan kuitenkin samassa tilassa. Tästä syystä haluaisimme säilyttää tuon fiiliksen ja pitää työhuoneen oviaukon avarana. Suunnitelmissa tähän kohtaan on piirretty pariovivaraus, sillä alunperin ajattelimme, ettei ovia alkuun asennettaisi ollenkaan. Nyt kuitenkin mietimme, että olisi tarvittaessa hyvä saada ovi suljettua, jos huonetta käytetään esimerkiksi vierashuoneena. Keräilin ylös ajatuksia mahdollisista oviratkaisuista.
Lasiovi olisi tietysti hyvin avara ja tilaa-antava vaihtoehto. Mustilla metallikehyksillä pariovet ovat vähän industrial-henkiset, mikä toisi tilaan pientä kontrastia. Valkoiset puukarmit olisivat perinteisempi vaihtoehto, mutta mallin pitäisi olla hyvin simppeli ja moderni, jotta ovet sopisivat talomme tyyliin. Pariovissa kuitenkin mietityttää se, että ovien avautumiselle ja aukipitämiselle on varattava melko paljon tilaa.
Liukuovi olisi helppo pitää auki. Myös liukuoven pitäisi tietysti olla ulkonäöltään sopivan moderni ja skandinaavinen ilman ylimääräisiä karmeja ja erikoisia vetimiä. Liukuoven kiskon tulisi olla siisti ja huomaamaton esimerkiksi niin, että ovi kulkee lattiasta kattoon. Alla olevissa kuvissa näkyvä maitolasinen pinta liukuovessa olisi myös hieno. Liukuovi vie kuitenkin myös paljon tilaa auki ollessaan eikä seinustalle voi kiinnittää tai sijoittaa mitään.
Kirjanmerkkeihin olen tallentanut kuitenkin seinän sisään liukuvan liukuoven, joka olisi täydellinen ratkaisu tähän tilaan. Eclissen Pocket Door (täältä) kehykset upotetaan seinarakenteen sisälle, jolloin ovi liukuu siististi seinän sisään. Ylimääräisiä listoja, karmeja tai kiskoja ei ole näkyvissä, vaan ratkaisu on erittäin linjakas ja toimiva. Pariovina toimivat liukuovet olisi helppo pitää auki tai sulkea niitä osittain. Tällöin tarvittaessa huoneeseen saisi myös oman rauhan. 

Oletteko kokeilleet tällaista ratkaisua?


Muut kuvat Pinterest

10 kommenttia:

  1. Meillä oli haaveena käyttää noita piiloliukuovia enemmänkin, mutta yllättäen tuo oli niitä ekoja asioita mistä lähdettiin budjettisyistä karsimaan. Ne on aika arvokkaita, ja tosiaan meillä ei ollut ihan ehdotonta saada juuri niitä, se oli enemmän sellainen "oli ihan kiva"-tyyppinen mieliteko. Niin ei sitten niin harmittanut luopuakaan. Yksi liukuovi sentään tulee, kodinhoitohuoneen ja pukuhuoneen väliin, mutta sekin tulee pinta-asennuksena :-) Nättejä nuo kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tosiaan huomattavasti tyyriimmät, onneksi meillä ei ole suunnitelmissa kuin yksi, ehkä kaksi tällaista ovea. Käytettävyys on tässä kohdassa vain niin paljon parempi kuin pinta-asennuksena.

      Poista
  2. Meille on tulossa LIUNEn vastaavat ovet. Karmit upotetaan seiniin, joten mitään muuta ei ole näkyvissä kuin ovi. Karmit voi myös jättää näkyviin, jos haluaa oviaukosta perinteisemmän näköisen. Meille arkkitehti suositteli Liunea, emmekä muuta sitten miettineetkään.
    Kokemusta ovista on vasta n. kuukauden kuluttua =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää selvittää myös muutkin tahot. Kerro ihmeessa kokemuksia kun sellaisia saat!

      Poista
  3. Lapsuuden kodissa oli sisarusten huoneiden välillä piiloliukuovi. Se ei ollut tollanen kuvissa näkyvä teollinen versio, mutta kätevä se oli. Jos halus olla rauhassa, ovi kiinni ja sit seuraa tarvitessaan sen sai auki enemmän tai vähemmän.
    Edellisessä aikuisiän kodissa oli eteisestä keittiöön liukuovi pinta-asennuksena. Talo oli rmt. Alunperin siinä oli saranallinen ovi, mutta liukuovi koettiin kätevämmäksi. Se liukui eteisen seinän päälle paikassa, johon ei olis voinu mitään asettaa.
    Käsittääkseni ero tavallisen oven ja liukuoven välillä on äänieristystiiviys. Liukuovi saattaa olla hatarampi. Muutoin kyllä liukuovi on kätevä. Se kun voi olla myös auki vähän tai kokonaan ja vaikutelma on eri kuin saranaovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tässä huoneessa äänieristyksen tarvitse olla huippuluokkaa, pääasiassa ovi on auki. Liukuovi on kyllä kätevä, kun ei vie auki ollessaan tai avautuessaan niin paljon tilaa. Tällä hetkellä meillä on vaatehuoneessa liukuovi, muuten siinä ei mahtuisi ovi kunnolla aukeamaan.

      Poista
  4. Kiva, kun kirjoitit tästä aiheesta! Meillä on tulossa olohuoneen ja vanhempien makuuhuoneen väliin joko pariovet tai liukuovi. Kovin paljon en tosin ole asiaan vielä paneutunut... Liukuovi olisi kyllä tosi kätevä, mutta parhaimmillaan pariovetkin ihan näyttävä yksityiskohta. Meidän talossa makuuhuoneesta on myöhemmin tarkoitus tulla kirjasto/työhuone tai seinät poistamalla jatke olohuoneelle, joten aivan älyttömiä summia ei siihen välioveen kuitenkaan aiota sijoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni pariovet sopivatkin parhaiten ns. päämakuuhuoneen oviksi, varsinkin jos ovi on näyttävällä paikalla kuten teillä olohuoneessa. Pariovet ovat juuri enemmän näyttävä yksityiskohta, liukuovi sujahtaa nätisti sivuun. Pariovet ovat myös näyttävämmän näköiset kiinni ollessaan, jos makuuhuoneen haluaa sulkea esim. kun kutsuu vieraita.

      Poista
  5. Minua kiinnostava aihe myös :) Enpä ollut edes miettinyt liukuovivaihtoehtoa meidän olohuoneen jatkoksi tulevaan elokuvahuoneeseen, mutta tulee ehdottomasti harkintaan. Olin ajatellut ainoaksi vaihtoehdoksi ne pariovet. Jos liukuovia haluat kilpailuttaa, niin kysy samalla täältä http://www.uksetehas.ee/fin, tänään juuri vinkkasin tämän Puuta ja Kiveä - blogissa. Itsellä ei tästä firmasta ole omakohtaista kokemusta, mutta väliovien (piilosaranallisten) osalta olen saanut suosituksen raksakimpasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästäkin vinkistä! Varmasti teilläkin toimii kumpi vain, pariovet tai liukuovi, kun vain valitsee omaan tyylin sopivan vaihtoehdon.

      Poista