12.9.2014

Kevyet ja modernit portaat

Meille yksi tärkeä kriteeri jo pohjapiirrosta suunniteltaessa oli, että portaat yläkertaan ovat suorat. Ajatuksena oli, että niiden käyttäminen olisi mahdollisimman vaivatonta ja myös tavaroiden kuljettaminen ehkä helpompaa. Alkuun mietimme, ovatko suorat portaat hankala toteuttaa, mutta lopulta mielestäni niiden ansiosta tulee jopa vähemmän hukkatilaa.

Meillä portaat näkyvät heti ensimmäisenä, kun eteisestä tulee sisälle. Portaat reunustavat avaraa, kahden kerroksen korkuista keitti-ruokailutila-olohuone-kokonaisuutta, joten niiden ilmeen pitäisi olla hillitty ja sopia talon tyyliin sekä sisustukseen. 

Portaiden valitsemisessa on monta asiaa, mihin pitää kiinnittää huomiota: millaista materiaalia portaat ovat, haluammeko umpi- vai avoportaat, millainen kaide tulee, mitä värejä käytetään tai lisätäänkö portaisiin valaistusta? Myös portaiden turvallisuus pitää ottaa huomioon.

Koska meillä portaat ovat keskellä tilaa, päädymme todennäköisimmin avoportaisiin, jotta tilan avara tuntu säilyy. Minua viehättää kevyet, industrial-tyyliset ratkaisut, jossa linjat ovat hyvin simppelit ja kaiteessa on kevyt kehikko.



Näyttävä kaideratkaisu on ylös asti jatkuva rimoitus, joka luo myös vähän näkösuojaa portaissa kulkevalle. Rimoitus on kuitenkin todella hallitseva elementti.



Lasikaide on kevyt ja näyttävä. Lasikaiteen puhtaanapito ja käytännöllisyys kuitenkin hieman epäilyttävät.




Kunhan portaiden malli saadaan päätettyä, voidaan tarkemmin miettiä myös valaistusta. Erityisesti pimeään aikaan ja öisin olisi ihanaa, jos portaiden taustalla olisi pehmeä valaistus.



4 kommenttia:

  1. Meillä portaat ovat myös hallitseva elementti ja suorat. Alusta asti olemme olleet varmoja (katsotaan vain lopulta, mihin päädytään...) lasikaiteesta, mutta itseänikin jo nyt hirvittää sen kirkkaana pitäminen. Kahdet alle 4-vuotiaat kädet ja lasikaide -yhdistelmä...hui ;) Kiva seurata, mihin päädytte!

    VastaaPoista
  2. Arkkitehtimme mielestä lasikaide sopisi parhaiten talomme tyyliin, mikä kyllä onkin totta. Saa nähdä mihin ratkaisuun päädymme! Jään odottamaan, millainen kaideratkaisu teiltä sitten löytyy.

    VastaaPoista
  3. Moikka ja terveisiä Kahdesta Savusta. Aika lailla samaa tahtia eli aika ripakasti ollaan edetty teidän ja meidän projekteissa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan edistymistänne :) Ja juu, näitä porrasjuttuja itsekin ollaan mietitty. Habitaresta löytyi mielenkiintoinen porrastoimittaja, jolla oli ihania ratkaisuja. Nimeltään Zeta. Tsekatkaapa! Marika / Kaksi Savua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä porrastoimittajasta, näyttää hyvältä! Teilläkin on mielenkiintoinen projekti, jään kyllä seuraamaan. Kiitos kommentista!

      Poista