1.8.2014

Asuntomessuille Jyväskylään

Rakennusprojektin innoittamana päätimme tänä vuonna vierailla Jyväskylän asuntomessuilla. Aiemmin olemme vierailleet messuilla vain kerran pari vuotta sitten Tampereella ja pidimme messuista oikein paljon. Muutoin messuille ei ole kuitenkaan tullut lähdettyä, kun asia ei ole ollut ajankohtainen. Messuille menemme ensi tiistaina ja saamme ystävämme mukaan. Olemme varanneet vierailuun hyvin aikaa, jotta ehdimme tutkia kaikki kiinnostavat yksityiskohdat ja kokonaisuudet, sekä jutella esittelijöiden kanssa eri ratkaisuista. Messuilta etsimme ideoita ja ajatuksia kodin tunnelmaan, erilaisiin tilaratkaisuihin ja toimiviin säilytysratkaisuihin sekä uusia tuulia sisustus- ja materiaalivalintoihin. Myös terassit ja piha-alueet kiinnostavat.


Ennen vierailua olen tehnyt pienen suunnitelman siitä, mitä haluamme messuilta nähdä. Deko-lehden virallisesta messuluettelosta saa hyvän kuvan kohteista, minkä perusteella voi jo ennakkoon valita omat suosikit ja suunnitella päivän ohjelma niiden pohjalta. Myös muissa blogeissa on näkynyt runsaasti esittelyjä messukohteista. Näiden perusteella meidän ohjelmaamme kuuluvat ainakin seuraavat kohteet:

Kuvat Asuntomessut
9 Polar 165 Keittiössä on yhdistetty mustaa pintaa ja perinteistä puuta, taustana vaalea lautaseinä. Yleisilmeeltään perinteinen, mutta moderni skandinaavinen talo.

10 Kannustalon Lato Ladosta on puhuttu paljon mediassa ja blogeissa. Helenaa Karihtalan luoma sisustus kiinnostaa. Talo on kompaktin oloinen, joten täältä varmasti löytyy myös mielenkiintoisia käytännön ratkaisuita.

22 Villa Lumous Atrium-kivitalon luonne ja pohjaratkaisu kiinnostaa, vaikka tilaa on enemmän kuin itse tarvitsemme.

23 Skammin talo Myös tämä talo on ollut paljon esillä mediassa. Tumman ulkokuoren takaa paljastuva vaaleampi tunnelma ja kontrastien vaikutus on mielenkiintoista nähdä

Kuvat Asuntomessut
26 Fendari Tässä kompaktissa kaksikerroksisessa talossa on paljon sitä ajatusta pohjaratkaisuissa, mitä haemme omaankin taloomme. Ainakin paperilla ratkaisu näyttää erittäin toimivalta. Myös sisustuksessa on paljon samaa tunnelmaa kuin haemme. Tämä on ennakkoon ehkä mielenkiintoisin kohde ajankohtaisuutensa vuoksi.

28 Sievitalo Mustakoivu 106 Tässä talossa sisustuksen pohjana on suositun valkoisen sijaan harmaa, jota on ryhditetty mustalla. Täältäkin löytyy varmasti ajatuksia oman kodin kotoisuutta lisäämään.

29 Lakka kivitalot Heikkinen Talossa on 70-luvun henkeä, mikä viehättää selkeydellään. Erilainen pohjaratkaisu on avara, mutta antaa tarvittaessa myös omaa tilaa, mikä meilläkin on tavoitteena. Sisustuksessa on käytetty paljon puuta.

41 Äijä Kerrostalokohteen sisustus on hyvin tehdashenkinen ja tumma. Sisustus on rohkeasti erilainen ja haluan nähdä, millaisia erilaisia materiaaleja on käytetty ehkä uusillakin tavoilla. Näitä piirteitä voisi tuoda omaankin kotiin pieninä ripauksina.

Messujen jälkeen teemme vielä erikseen jutun meidän mielestämme parhaista paloista ja ideoista, mitä voimme hyödyntää oman talomme suunnittelussa ja sisustuksessa.


Mrs L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti