9.8.2014

Paloja asuntomessuilta

Tällä viikolla kävimme tutustumassa Jyväskylän asuntomessuihin, kuten aiemmin kerroimme. Päivä oli helteinen ja vaikka messujen loppupuolella jo ollaankin, vierailijoita oli todella paljon vielä liikkeellä. Messut ovat auki tämän viikon sunnuntaihin asti, minkä jälkeen vierailijat Äijälänrannassa vaihtuvat oikeiksi asukkaiksi ja normaaliksi arjeksi. Tässä muutamia  paljoa ennakkoon suunnittelemistamme vierailukohteista.


9 Polar 165 Honkatalojen hirsirakenteinen talo, jossa oli paljon mökkimäisiä piirteitä, kuten jo julkisivu antaa ymmärtää. Erityisesti keittiö oli mieleinen. Pidän tummien kalusteiden yhdistämisestä puiseen, lämpimänsävyiseen puutasoon. Vaalea hirsiseinä antaa ihanan taustan sekä keittiölle että makuuhuoneelle. Moderni sisustus tekee talosta kodikkaan.


10 Kannustalon Lato Pohjaratkaisultaan erittäin kompakti, mutta kuitenkin toimivan tuntuinen kokonaisuus. Kodinhoitohuoneesta on vaatehuoneen läpi kulku makuuhuoneeseen, mikä tuntui hyvältä ratkaisulta. Sisustus erityisesti päämakuuhuoneessa ja keittiössä olivat mieleiset. Ladon piha oli erittäin viimeistelty ja monessa tasossa kulkevat käytävät ja istutukset niiden varrella olivat todella näyttävät.


22 Villa Lumous Kohteen arkkitehti Kaarlo Rohola on tehnyt myös meidän suunnitelmamme, joten luonnollisesti meitä kiinnosti käydä katsomassa, millainen kohde tämä asuntomessuille noussut näyttävä Atrium-talo on. Villa Lumouksen suunnittelussa olikin monia meitä miellyttäneitä piirteitä, vaikka kohteen sisustus ei sinällään meidän makuumme ollutkaan. Esimerkiksi keittiö oli mukavasti omassa syvennyksessään, mutta kuitenkin avoimena tilana. Päämakuuhuoneen yhteyteen toteutetut vaatehuone ja kylpyhuone olivat myös mieluisia ja varmasti tuovat mukavuutta asumiseen.


23 Skammin talo Pidän Marimekon tuotteista paljon ja eniten odotinkin näkeväni Marimekon kanssa toteutetun sisustuksen. Kuoseja oli yhdistelty rohkeasti, mutta tekstiilit sopivat taloon oikein hyvin. Muuten talon tilankäyttö oli meidän makuumme vähän liian avara. Kohde oli kuitenkin mielenkiintoinen ja oli kiva nähdä erilaistakin rakentamista.


26 Fendari Jo ennen messuja tämä oli ennakkosuosikkini ja asema vahvistui messuilla. Saimme pohjaratkaisusta paljon ideoita ja ajatuksia omaan taloomme. Talo on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin meidän talomme tulee olemaan ja huonejako on myös hyvin samanlainen. Tilantuntua eri huoneissa oli hyvä miettiä, mistä saimme myös tuntumaa, paljonko itse haluamme tilaa eri toiminnoille. Myös materiaalit ja sisustus iskivät. Erityisesti yläkerrassa sijaitseva saunaosasto oli mieluinen sijoittelultaan sekä pintamateriaaleiltaan.


28 Sievitalo Mustakoivu 106  Pienessä ja kompaktissa talossa erityisesti keittiö kiinnitti huomion värimaailmallaan. Valkoiset yläkaapit tekevät tilasta kevyen, kun musta alaosa tasapainottaa kokonaisuutta.
29 Lakka Kivitalot Heikkinen Pidin 70-luvun hengestä ja selkeistä linjoista erittäin paljon. Rimoitusta oli käytetty hyvin suojaamaan sekä auringolta että katseilta. Veistoksellinen taideteos hiihtajistä oli erittäin näyttävä ja viimeisteli kokonaisuuden.


41 Äijä YIT:n kerrostalokohteessa monet huoneistot oli sisustettu erittäin hienosti erilaisia ratkaisuja käyttäen. Sinkkumiehelle sisustettu asunto tarjosi eniten meitä miellyttäviä ratkaisuja. Messujen tärkein huomio syntyi tässä asunnossa, jossa katto oli päällystetty akustiikkalevyillä. Äänimaailma huoneistossa oli erittäin mieluisa. Tämän perusteella varmasti tulemme hyödyntämään akustiikkalevyjä omassa talossamme.

Saimme messuilta paljon ideoita omaan taloomme. Messut ovat erinomainen paikka nähdä erilaisia ratkaisuja ja pohtia, millaiset ratkaisut sopivat omaan käyttöön. Kaikkiaan messuilla oli paljon ihan tavallisia taloja ilman mitään erityisiä ratkaisuja.


Mrs L

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti