4.1.2015

Räystäät

Räystäät ovat sellainen asia, johon ei oikeastaan kiinnitä erityistä huomiota, ennen kuin joku ottaa asian puheeksi. Nyt olemme miettineet, sopisiko meidän taloomme paremmin avo- vai umpiräystäät. Talossamme räystäiden rooli ei ole kovin suuri, sillä räystäät ovat melko kapeat eikä niistä muodostu mitään suurempaa lippaa tai katosta, jossa räystääseen kiinnittäisi enemmän huomiota. Alunperin arkkitehti on piirtänyt taloomme avoräystäät, jotka taitavat olla tällä hetkellä suositumpia. Kummassakin mallissa on omat hyvät ja huonot puolensa sekä käytön että ulkonäön kannalta.
Avoräystäässä katteen aluslaudat jäävät näkyville, eikä seinän ja räystäslipan väliin jäävää tilaa ole peitetty millään. Avoräystään toteutus on helpompi, sillä räystästä ei tarvitse erikseen laudoittaa. Avoräystäässä yläpohjan tuuletus toimii suoremmin ja sitä on helpompi tarkkailla. Avonaisessa rakenteessa ei jää mikään piiloon ja kuntotarkastuksen voi tehdä nopeasti silmäillen. Avoräystäisiin lintujen on kuitenkin helpompi tehdä pesiä ja esimerkiksi maalaaminen on työläämpää aluslautojen vuoksi. Ulkonäöltään avoräystäät ovat omaan silmään vähän keskeneräisen näköiset, mutta rimat tuovat myös jämäkkää rakennetta. Mielestäni avoräystäät toimivat hyvin, jos räystäät ovat melko leveät.
Umpiräystäässä räystäslipan alunen ja aluslaudat on peitetty laudoituksella. Laudoitus tehdään tavallisesti seinän suuntaisesti. Umpiräystäs estää lintujen pääsyn tuuletusrakoihin, eikä lipan alle pesän rakentaminen onnistu. Katon tuuletus ja aluslautojen kunnon tarkkailu sen sijaan ovat hankalampia toteuttaa. Umpiräystäiden ulkonäkö on viimeistelty ja siisti. Pinta on yhtenäinen ja kunnossapitokin helpompaa. Kun katos jatkuu räystäästä, mielestäni umpilaudoitus on siistimpi vaihtoehto.
Talomme väritys tulee todennäköisesti vielä muuttumaan alkuperäisestä valkoisesta johonkin harmaan sävyyn, jolloin myös katon ja räystäiden väritystä pitää miettiä uudelleen. Näillä näkymin olemme räystäiden osalta kuitenkin kallistumassa umpiräystäiden puoleen. Mielestämme talomme selkeään ja moderniin ilmeeseen umpinaiset, siistit pinnat sopivat paremmin ja tekevät ilmeestä viimeistellyn.

Oletteko te päätyneet avo- vai umpiräystäisiin? Mistä syystä?

Kuvaryhmät 2 ja 3: Asuntomessut

4 kommenttia:

  1. Meillä on molemmissa taloissa ollut avoräystäät. Molemmissa se on määritelty kaavassa, mutta ne miellyttävät omaa silmäänikin enemmän. Minusta avoräystäät ovat modernimmat, itselleni tulee umpiräystäistä enimmäkseen mieleen sellaiset yhdeksäkytluvun mukaperinnetalot :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä miten jokainen näkee asiat eri tavalla :) Meillä tuo räystäs on niin kapea ja rimat jäisivät niin töpöiksi, että ehkä siksi avoräystäät eivät minusta näytä modernilta.

      Poista
  2. Yksi tulokulma tähän asiaan on myös pimeä vuoden aika, ja se miltä talo näyttää yövalaistuksessaan. Tästä syystä meille tuli umpiräystäät, jossa räystäslaudat kätkevät taakseen sähköjohdot, ja lautoihin on asennettu LED-spotit, lopputulos näyttää tältä: http://talo-rautio.talopaketti.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä pointti. Meillä oli suunnitelmissa valaista talon julkisivua ylös- ja alaspäin suunnatuilla valoilla, jolloin umpiräystäs näyttää myös valaistuna varmasti siistimmältä. Leveämpään katokseen voisi hyvin tehdä upotetut spotit umpiräystääseen, kun johdot saa hyvin piiloon.

      Poista