15.9.2015

Ikkunakehysten värin vaikutus maisemaan

Meidän olohuoneeseen tulee neljä isoa ikkunaa, joista näkyy maisemana terassia, takapihaa sekä tontin perällä sijaitsevaa metsää. Nämä ikkunat ovat erittäin hallitseva osa olohuoneen luonnetta ja tietysti haluamme, että ne tulevat mahdollisimman hyvin esiin.
Nykyisin varmasti suurin osa ikkunoista valmistetaan sisältä valkoisena ja ulkoa tumman harmaana. Tämä väritys sopiikin erinomaisesti lähes jokaiseen suomalaiseen kotiin. Mietimme kuitenkin, että tuovatko valkoiset puitteet nämä suuret ikkunat riittävän hyvin esille. Sama maisema siellä takana tietysti näkyy, mutta kuten tauluissakin, myös ikkunassa kehyksillä on suuri merkitys. Totesimme, että kun meillä tulee muutenkin paljon jopa matta mustaa elementtiä olohuoneeseen, valkoisilla kehyksillä ikkunat jäävät helposti sivuosaan.
Päätimmekin ottaa olohuoneen suuret ikkunat sekä samalla seinustalla sijaitsevan keittiön ikkunan tumman harmailla karmeilla. Nämä karmit tekevät ikkunoista kliseisesti kuin vaihtuvan maisemataulun ja samalla sitovat ikkunat paremmin osaksi kokonaisuutta. Omaan silmääni tummat karmit tekevät ikkunoista jollain tapaa ryhdikkäämmät ja houkuttelevat katsomaan niiden suuntaan.
Varmasti meidän valinnoista onkin jo tullut selväksi, että pidämme tummista kontrasteista eikä meillä tule olemaan vain valkoista ja vaaleaa pintaa.

Millaisiin värivalintoihin te olette päätyneet?


Alimmat sisustuskuvat Pinterest


12 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa. Me tulemme varmasti kohta miettimään samaa. Itse olen kokenut, että valkoiset kehykset tuovat enemmän valoa sisälle, joten saatamme päätyä valkoisiin. Riippuu toki vähän mihin seinämateriaaliin päädytään. Jos on valkoinen kipsilevy, niin ehdottomasti valkoinen karmi, joka "häviää" seinään. Jos saadaankin betoniseinät, niin harmaaseen varmasti päädytään. Hankalaa kun ikkunat pitää tilata niin aikaisin, että muu sisustus on vasta ns. pilkkeenä silmäkulmassa ;)

    -Katti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että valkoisilla karmeilla valo tuntuu tulevan enemmän sisälle. Valkoiset sopivatkin erityisen hyvin, jos sisustus muutenkin on todella vaaleaa.

      Poista
  2. Me valitsimme kaikkien ikkunoiden sisäpuolenkin väriksi tumman harmaan. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän meneessä, vaikka kaikki on vielä tosi keskeneräistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti käydä vakoilemassa teidän ikkunoita, hyvältä näyttää!

      Poista
  3. Tuohon karmin värin valintaan käytettiin alussa aika paljonkin aikaa ja vaihtoehtoina pohdittiin juuri noita samoja, valkoista ja tummanharmaata. Päädyimme lopulta valkoisiin juurikin tuon valoisuuden vuoksi ja hieman epäröin kyllästyisinkö vuosien saatossa harmaaseen. Karmit ovat ulkopuolelta harmaat ja maksoimme hieman lisää siitä että sisältä katsottuna näkyy vain valkoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin mietityttää tuo kyllästyminen näissä pysyvissä valinnoissa paljon. Ja varmasti jos meillä muuten ei tulisi niin voimakkaita elementtejä tuohon tilaan, harmaat kehykset olisivat liian hallitsevat.

      Poista
  4. Meillä ikkunoiden karmit ovat sisältä tammen väriset ja ulkoa mustat. Olen välillä leikitellyt ajatuksella minkälaiselta ikkuna ja tila näyttäisi esimerkiksi mustilla karmeilla. Sitten tulen kuitenkin siihen johtopäätökseen että meillä mustat karmit olisivat liian rajut muuhun sisustukseen nähden. Tammen väriset ikkunanpuitteet tuovat ihanasti lämpöä ja korostavat ikkunoita juuri sopivasti.
    Mustat ja valkoiset ikkunakarmit ovat kyllä molemmat kauniita vaihtoehtoja ja molemmissa on hyvät puolensa. Kovasti kyllä jään aina kaipailemaan näistä poikkeavia väriratkaisuja, joita tuntuu olevan todella vähän. Ulkomailta sitten löytyykin enemmän ja taisi uusimmasta glorian kodista löytyä ekat näkemäni pinkit karmitkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammikin on tosi kodikas vaihtoehto ja sopii erityisesti, jos kaverina on muutakin tammea. Niistä tulee omasta mielestäni tietynlaista luonnetta ja ryhtiä ilmeeseen.

      Poista
  5. Samaa pohdintaa käytiin meillä kesän aikana. Pitkään pelkäsin sekä "tylsän turvallista" valkoista, että "rajua" mustaa. Meillä isoista ikkunoista näkyy myös mäntymetsää ja sen halusimme kehystää. Lopulta rohkeaan, tavallisesta poikkeavaan päätökseen kannusti se, että ihastuksen huokauksia aiheuttivat aina pelkästään tummat ikkunankarmit. Hieman hirvittää, että kadunko päätöstä, mutta näin on nyt päätetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno päätös :) Kyllä uskon että tummat ikkunankarmit tuovat maiseman hyvällä tavalla esiin.

      Poista
  6. Samaa on pohdittu täälläkin. Valkoinen/musta/puunvärinen. Eikä päätöstä ole vielä tehty. Oman haasteensa tuo mukaan hirsiseinä ja sen sävy. Puunvärinen olisi sen rinnalla pliisu? Valkoinen kestävä ratkaisu? Musta trendikäs? Pohdinnat jatkuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirsiseinää vasten valkoinen voisi näyttää tosi raikkaalta ja on tietysti myös aikaa kestävä vaihtoehto.

      Poista