31.12.2014
29.12.2014
Piipahdus Habitatissa
Joulupyhien jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa käymään Helsingissä jonkin aikaa sitten avatussa Habitatissa. Odotinkin jo vierailua, sillä Habitat on yksi hyvä vaihtoehto tuleville hankinnoille. Halusin päästä kokeilemaan ja näkemään tuotteet paikan päällä, sillä toivoin niiden olevan hieman Ikean perusvalikoimaa laadukkaampia. Onneksi ei tarvinnut pettyä, kalusteet tuntuivat oikein jämäköiltä ja yksityiskohdat olivat mietittyjä.
Liikkeessä on tehty toimivia esillepanoja ja yhdistelty huonekaluja kokonaisuuksiksi. Ruokapöydät, sohvat ja kirjahyllyt olivat omia suosikkejani, niissä erityisesti näkyi viimeistely ja hyvät materiaalit.
Valikoimassa oli myös tosi kivoja, yksinkertaisia lautasia ja laseja sekä muita keittiötarvikkeita ja -tekstiilejä. Esimerkiksi neliön malliset lautaset näyttivät hyvältä kattauksessa pellavalautasliinojen kanssa.
Valaisinosastolla oli monia mielenkiintoisia valaisimia eri käyttötarkoituksiin. Itse tykkäsin kovasti tästä useammasta pienestä lasikuvusta koostuvasta, roikkuvasta kattovalaisimesta. Myös pientavarapuolella oli paljon kivoja juttuja esimerkiksi työpisteelle.
Onko teillä kokemusta Habitatin huonekaluista?
27.12.2014
Vaatehuone ja pyykkihuolto osa 2
Eilisessä postauksessa käsiteltiin vaatehuonetta, joten tänään käsittelyvuorossa on kodinhoitohuone ja pyykkihuolto. Kodinhoitohuone sijaitsee meillä alakerrassa eteisen vieressä ja sieltä on myös oma uloskäynti. Tarvittaessa tilaa voi siis käyttää myös arkieteisenä, mutta ainakaan tässä vaiheessa meillä ei ole sellaiselle tarvetta. Ovi helpottaa kuitenkin esimerkiksi pyykkien viemistä ulos kuivumaan.
Tilan pääkäyttötarkoitus on pyykin pesu ja kuivatus. Näillä näkymin meille on tulossa vain pyykinpesukone, ei kuivausrumpua. Kuivausrummussa tulisi kuivattua vain lakanat ja pyyhkeet, joten mietimme vielä sen tarpeellisuutta. Jos pesutornia ei tule, minusta olisi hienoa, jos pesukoneen voisi nostaa ylös lattialta ensimmäisen kuvan tapaan. Tämä helpottaisi pyykin laittamista ja ottamista huomattavasti ja tekisi erityisesti asennosta ergonomisemman. Tällöin myös pyykkikorit voisi olla sijoitettuna esimerkiksi laatikoihin pesukoneen alle.
Pyykin kuivausta varten pitää jättää tilaa kuivaustelineelle. Haluaisin keksiä jonkin muun ratkaisun pyykin kuivattamiselle kuin perinteisen kuivaustelineen, joka rämisee ja keikkuu. Sellaista en kuitenkaan ole vielä keksinyt, joten mietinnät jatkuvat. Kerro ihmeessä, jos teillä on jokin hyvä ratkaisu! Toinen ehdoton tarve on kuivaustangolle, johon vaatteen voi ripustaa henkarissa kuivumaan. Tällaista tilaa ei tarvita kovinkaan paljoa, sillä kerralla ei ole tarvetta saada montaa vaatetta roikkumaan. Tällainen ratkaisu helpottaa erityisesti esimerkiksi kauluspaitojen kuivatusta ja ne ovat heti siistimmät kuivuttuaan. Tankoa voi käyttää myös kerran pidettyjen vaatteiden tuuletukseen.
Pyykin kuljetusta varten tarvitaan jokin näppärä pyykkipussi, johon voi kerätä pyykin yläkerrassa. Erilaisia teksteillä varustettuja pusseja on näkynyt viime aikoina paljon ja sellainen voisi toimia hyvin. Brabantialla on hyvännäköinen malli, joka asettuu paikoilleen niin, että kahvoista tulee suuaukko, josta pyykin voi sujauttaa pussiin. Kahvojen ansiosta tämä olisi myös helppo kantaa yläkerrasta kodinhoitohuoneeseen. Lisäksi pitäisi olla jokin kiva kori, jolla puhtaa pyykit voi kantaa kodinhoitohuoneesta takaisin paikalleen yläkertaan.
Tässä vielä näkyy, miltä kodinhoitohuoneemme näyttää pohjapiirrustuksessa. Toiseen päätyyn suunnittelin korkeaa kaappitilaa, jossa voi säilyttää siivousvälineitä ja muita tarvikkeita. Oven vieressä on allas sekä pesukone. Reunaan mahtuisi hyvin pieni ripustustanko ja päätyyn jää tilaa kuivaustelineelle. Ulko-oven puoleiselle seinustalle ajattelin tulevan vain alakaapit tai laatikostoa, jotta tilaa jää pyykkien viikkaukselle ja muille askareille.
26.12.2014
Vaatehuone ja pyykkihuolto osa 1
Ajattelin aluksi kirjoittaa samaan postaukseen sekä yläkerran vaatehuoneesta, että alakerran kodinhoitohuoneesta ja pyykkihuollosta, mutta koska asiaa olikin enemmän, jaan nämä kahteen peräkkäin ilmestyvään postaukseen. Tarkoituksena on miettiä, miten kummastakin tilasta saadaan toimiva ja miten pyykkihuolto eri kerrosten välillä toimisi parhaiten. Aloitetaan tässä postauksessa vaatehuoneesta.
Yläkertaan makuuhuoneen viereen on tulossa noin kuuden neliön vaatehuone. Tässä tilassa on tarkoitus säilyttää kaikki minun ja mieheni vaatteet sekä varmasti kaikenlaista muutakin tavaraa. Tällä hetkellä meillä on käytössä yhteensä kolme vaatekaappia vaatteille, joten parannus tulee olemaan valtava. Haluan maksimoida vaatehuoneen säilytystilan, sillä tähän asti en ole nähnyt vielä yhtäkään täysin toimivaa tilaa. Yleensä vaatehuoneiden lattioille kertyy kaikenlaisia tavaroita pyörimään, hyllyt notkuvat ja tavara pursuaa. Toivottavasti hyvällä suunnittelulla tilasta saataisiin mahdollisimman toimiva.
Näissä ensimmäisissä kuvissa hyllyjärjestelmät ovat hyvin suljettuja ja kokonaisilme todella siisti. Koska tässä tilassa pääpaino on vaatteiden säilytyksellä, jotakin tämän kaltaista meillekin on tulossa. Riittävästi tankotilaa ja laatikostot t-paidoille, alusvaatteille ja muille pienemmille asusteille. Viimeisessä kuvassa näkyvä kenkien ulosvedettävä hylly näyttää nerokkaalta. On tärkeää, että kaikille vaatteille on oma paikkansa. Tällöin hyllyt pysyvät siistimpänä ja vaatteet on helppo laittaa omaan lokeroonsa.
Toisessa kuvasarjassa on tämän vuoden asuntomessuilta bongatut näyttävät vaatehuoneet. Erityisesti ensimmäisessä on riittävästi sekä tankoa ripustettaville vaatteille, että laatikostoja. Toisessa kuvassa on omaan makuuni vähän liikaa avonaisia hyllyjä. Kun hyllyt ovat täynnä kasoja, ilme on heti sotkuinen. Avohyllyille on myös liian helppo vain laskea jotain kädessä olevaa, jolle ei varsinaisesti ole paikkaa.
Tässä vielä vähän omaa ajatustani, miten kalusteet sijoitettaisiin tilaan. Ajatuksena oli, että vaatehuoneeseen olisi käynti sekä makuuhuoneesta että käytävältä, mutta kaksi ovea pienessä tilassa vie liikaa tilaa, joten toisesta ovesta luovutaan. Vaatehuoneessamme on matala ikkuna päätyseinällä tuomassa luonnonvaloa. Päätyseinälle ei siis voi laittaa korkeaa kalustetta. Ajattelinkin siihen laatikostoa vähän samaan tyyliin kuin ensimmäisessä asuntomessukuvassa. Molemmille sivuille voisi silloin laittaa tankoa ja alle laatikostoa. Tankojen yläpuolelle voisi laittaa avohyllyä, jossa voi säilyttää harvemmin käytettyjä tavaroita.
Esimerkiksi Elfan säilytysjärjestelmä voisi olla vaihtoehto, sillä sitä saa sitten muutettua melko helposti, jos säilytystarpeet muuttuvat tai ratkaisu ei toimikaan. Heillä ei kuitenkaan ole kovin kauniita laatikostoja, joten ne ehkä otetaan erikseen. Tietysti pitää vielä myös mittailla, sopivatko modulit tilaan. Nurkkatilat ovat aina tosi hankalia, lähestulkoon hukkatilaa, jota on tosi vaikea saada hyvään käyttöön. Onko teillä siihen hyviä ideoita?
Kuvat Elfa |
24.12.2014
22.12.2014
Unelmien sisustus: Yläkerran aula
Tällä kertaa vuorossa onkin hieman erilainen esittely, nimittäin yläkerran aula. Aulatila tulee olemaan melko suuri, jopa 25 neliötä, ja avointa tilaa käytävään, josta on kulku makuuhuoneeseen ja pesutiloihin. Aulasta on myös ovi ulos kattoterassille.
Aulaan on tarkoitus tulla pieni oleskelutila esimerkiksi saunan jälkeiselle istuskelulle ja tilaa kotitreeneille. Oleskelutilaan sopisi erinomaisesti Hayn kevyet nojatuolit, joissa olisi kiva istuskella vilvoittelemassa tai muuten vain rentoutumassa. Pieni laskutila on myös tarpeen, sellaisena voisi toimia meiltä jo löytyvä DLM pöytä. Säilytyskorissa voi säilyttää vilttiä tai jumppavälineitä.
Treenitilassa on tarkoitus tehdä sekä pieniä kotitreenejä että kehonhuoltoa. Mitään massiivisia laitteita sinne ei kuitenkaan ole tarkoitus hankkia, vain perusvälineet ja riittävästi tilaa. Kuitenkin avoimessa tilassa olisi mukavaa, että treenivälineet kestävät katseen ja ovat hillityn värisiä, vaikka muuten treenitarvikkeissa värejä saakin löytyä. Esimerkiksi Casallilla on kivoja mustia tuotteita, jotka voisi myös jättää esille treenien välissä. Tuo pilatesrulla meiltä jo löytyykin, tehokas väline.
1. Casall kahvakuula, 2. Casall jumppapallo, 3. Casall Exercise TPE jumppamatto, 4. Casall pilatesrulla, 5. Blackroll lihashuoltorulla
Katso myös aiemmat postaukset eteisestä, työhuoneesta ja olohuoneesta.
21.12.2014
Kaksion joulu
Kuten eilisessä postauksessa mainitsinkin, en ole juurikaan laittanut joulukoristeita tänä vuonna. Pääasiassa joulun tunnelma syntyy valoista, kynttilöistä ja ihan parista koristeesta. Tänä vuonna tein lasikulhoon pienen asetelman kävyistä, kuusenoksista ja pienistä, paristokäyttöisistä valoista. Asetelmaa koristaa ystävän joulukortista saatu pitsikoriste. Perinteinen, neulottu joulutonttu on rakas, sekin ystävän kutoma, pari vuotta sitten lahjaksi saatu.
Pallovalot roikkuvat meillä katossa ympäri vuoden, mutta nyt joulun kunniaksi kokosin ne häkkiin. Paperinen tähti ei ole ollut moneen vuoteen esillä, mutta tänä vuonna kaivoin sen joululaatikosta tuomaan valoa pimeisiin iltoihin. Kynttelikkö valaisee keittiön ikkunalaudalla.Ainoa joulutekstiilimme on tämä myöskin lahjaksi saatu tyynynpäällinen, joka onkin sopivan hillitty tuomaan tunnelmaa. Kynttilät voi sytyttää jo iltapäivällä kun päiväalkaa pimetä. Tuikuissa minulla onkin kevyesti joululle tuoksuvia vaihtoehtoja, joilla koko asuntoon tulee hento tuoksu.
Valot saavat jäädä vielä joulun jälkeenkin, pienet koristeet on nopea kerätä laatikkoon ja nostaa sivuun joulun jälkeen.
20.12.2014
Joulukuusen hymistelyä
Joulu alkaa olla jo lähellä, enää neljä yötä aattoon. En ole koskaan ollut mikään kova joulunlaittaja. Omassa pienessä kaksiossamme ei juuri joulukoristeita ole, pääasiassa vain valoja tuomassa tunnelmaa. Nyt kuitenkin ajatus omakotitalosta ja sen tuomista mahdollisuuksista on saanut minut suunnittelemaan, mitä kaikkea sitten sinne voisikaan laittaa.
Joulukuusi oli ensimmäisenä mielessäni. Omaa joulukuusta meillä ei ole vielä ollut, koska sille ei ole ollut tilaa. Emme myöskään ole viettäneet joulua kotona, joten joulukuusesta on päästy nauttimaan kuitenkin aina joulunviettopaikoissa. Omaa joulua pääsemme viettämään omassa talossamme luultavasti vasta parin vuoden päästä, mutta minulla on jo valmiina joulukuusi hankittuna! Ja kuten päätellä saatta, tämä kuusi on sellainen helppohoitoinen, joka odottelee nyt pari vuotta pahvilaatikossa.
Seuraava ajatus on tietenkin kuusenkoristeet. Kuusi on kolme metriä pitkä! Pituus tuo näyttävyyttä, kun se asetetaan jopa kuusi metriä korkeaan tilaan. Mutta kolmen metrin kuuseen ei riitä vain muutama pallo, joten pitää myös ajoissa tehdä hyvä suunnitelma, millaisia koristeita lähtee etsimään. Kuusi itsessään on hyvälaatuinen ja tuuhea, joten ei ole tarvetta peittää koko kuusta koristeilla.
Koristeet voisivat olla hopean hohtoisia vähän eri sävyissä, jotta lopputulossa on mukavan eläväinen. Perinteisiä palloja, joihin voi yhdistellä jotain modernimpaa tai trendikkäämpää, esimerkiksi paperitähtiä tai jotain sesonkiväriä. Näin kuuseen saa vähän eri ilmettä eri vuosina, mutta pohja pysyy samana eikä koko koristevalikoimaa tarvitse uusia.
Koristeet Stockmann |
Valosarjoissa on nykyisin vaikka minkälaisia vaihtoehtoja. Perinteisiä kynttilämalleja sekä vähän modernimpia kapeita tai kokonaan valaistuja malleja. Koska meidän kuusi on niin suuri, valoja tarvitaan paljon. Ajattelinkin, että minivalosarjat voisivat myös toimia tässä kuusessa ja niitä olisi helppo jatkaa koko kuusen mitalle. Näiden avulla valaistuksen saa myös tosi tasaisesti. Yksi ajatus oli valoverkko, mutta en ole varma, miten se istuisi kuusen päälle.
Valot Konst Smide ja Airam |
17.12.2014
Unelmien sisustus: Olohuone
Tänään on vuorossa olohuoneen sisustustarpeet ja haaveet. Olohuone on osa alakerran päätiloja ja keittiön ohella varmasti eniten käytössä. Olohuone on myös todella näkyvällä paikalla ja määrittää paljon muidenkin tilojen sisustusta.
Olohuoneeseen haluaisin klassisen, mutta modernin sisustuksen, johon ei hetkessä kyllästy. Pääosassa tulee olemaan sohva ja nojatuolit, joista on näkymä televisiolle. Television ja sohvan sijoittelusta vastaa mies, jotta kombinaatio toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Itselleni tärkeää on, että olohuoneessa on rentoutumiseen sopiva pehmeä paikka, jossa voi päivän päätteeksi hetken huilahtaa.
Sohvapöytiin minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen. Toisaalta on mukavaa, että on jokin taso, jolle voi laskea juoman tai lehden. Mutta tasolle kertyy niin helposti myös kaikkea ylimääräistä ajelehtimaan. Siksi jokin simppeli ratkaisu olisi paras. Sellainen, jossa ei olisi tilaa säilöä kaikenlaista käsistä pöydälle jäänyttä. Nykyisessä kaksiossamme meillä on käytössä Hayn DLM, joka toimii tarkoituksessaan oikein hyvin.
Mielestäni olohuone kaipaa myös jotain näyttävää valaisinta. Olen aivan ihastunut Lundian Soihtu-valaisimiin ja tuo iso malli toimisi erittäin hyvin olohuoneessamme. Televisio tullaan sijoittamaan korkealle päätyseinälle ja sen tueksi rakennetaan näyttävämpi elementti, mutta kerron siitä lisää tarkemmin, kun suunnitelmat vielä selkiytyvät.
1. Interface Mango sohva, 2. Woodnotes K tuoli, 3. Lundia Soihtu lattiavalaisin, 4. Papilio Laura matto, 5. Hay tarjotinpöytä iso ja pieni
Realistisemmalla budjetilla Ikean Söderhamn voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Siinä on mielestäni kaunis, kevyt muotoilu, mutta se näyttää myös kivalta löhöilysohvalta. Lisäksi sarjan nojatuoli näyttää ihanalta, siinä on tilaa nostaa jalat ylös. Verhoiluvaihtoehtoja on monia, joista itse pidän eniten tuosta kirjavan harmaasta sävystä.
Ikea Söderhamn moduulisohva
Aiemmissa postauksissa on tarkasteltu eteistä ja työhuonetta.
15.12.2014
Takkamietteitä
Alunperin ajattelimme, että taloomme ei rakenneta takkaa. Takkavaraus kuitenkin taloon oon suunniteltu, jotta takan asentaminen jälkeenpäinkin onnistuu. Näinä pimeinä ja koleina päivinä ajatus takasta tuntuukin yhtäkkiä mieluisalta. Olisipa kiva sytyttää tuli takkaan ja nauttia sen lämmöstä ja valosta. Lämmistystarkoitukseen emme takkaa kuitenkaan hanki, sillä tiedämme, että se jää meiltä tekemättä.
Takalle suunniteltu paikka on olohuoneen nurkassa portaiden alapäässä, työhuoneen sisäänkäynnin vieressä. Tästä takka näkyy sekä olohuoneeseen että ruokailu- ja keittiötilaan, mutta sen näkee myös yläkerrasta kurkatessaan. Paikka on mielestäni hyvä, mutta edellyttää siroa ja kevyttä takkaa, jotta takan ohi kulkeminen on vielä sujuvaa.
Ensimmäiseksi mieleeni tulivat kevyttakat, jotka voi asettaa jopa keskelle huonetta tai ikkunan eteen niiden keveän ulkomuodon ansiosta. Kevyttakat ovat myös sopivan moderneja ja linjakkaita sekä istuvat paremmin meidän tyyliimme. Tällainen sopii täydellisesti tuohon kohtaan. Tässä kohtaa tila on täyskorkeaa, mikä pitää ottaa huomioon, jotta takka ei näytä tilaan liian pieneltä.
Keräsin muutamia omaa silmää miellyttäviä malleja tähän. Valkoinen olisi varma valinta, se sopisi talon tyyliin ja erilaisiin sisustuksiin herättämättä liikaa huomiota. Valkoisen puhtaana pito vaatii varmasti enemmän, sillä siinä pienikin nokeentuminen näkyy heti. Musta sen sijaan toisi kontrastia ja olisi selkeä elementti. Vuolukivinenkin malli näyttää hyvältä ja sopii paikallaa erityisesti, jos valitsemme betoniset portaat. Tarjolla on näidenkin lisäksi useita hyviä malleja.Onko teillä takka? Mitkä ovat takan parhaat ominaisuudet?
13.12.2014
Käytännölliset ja kauniit tarvikkeet pihalle
Eri toimintoja ja tarpeita varten pihalle tarvitaan muutamia kalusteita, jotka perinteisesti eivät ole olleet ulkonäöllisesti kovin kauniita. Ja näissä kalusteissa käytännöllisyys menee kyllä kauneuden edelle. Onneksi nykyisin on jo paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Jäteastia pitää sijoittaa sisäänkäynnin viereen tien reunaan, eli todella näkyvälle paikalle. Lisäksi jäteastioita pitäisi olla eri jätteille useampia. Roskisrivi ei kuitenkaan ole kovin kaunis ja pilaa koko pihan ilmeen. Stalalta ainakin löytyy kauniimpi pihamoduli, joka kätkee sisäänsä sekajäteastian ja kierrätysastiat. Modulin etuseinä aukeaa, joten jäteastian saa helposti otettua ulos modulista tyhjennystä varten. Moduleita löytyy eri kokoisia ja samaan moduliin saa myös varastotilaa.
Stala Pihamoduli |
Kesäisin on ihana kuivata pyykkejä ulkona. Pienessä tuulessa pyykit myös kuivuvat nopeasti. Pyykkiteline keskellä pihaa, tyhjänä tai täynnä pyykkiä, ei kuitenkaan ole mikään pihan kaunistus. Brabantialla onkin kokoontaittuva, koteloonsa sujahtava seinäkiinnitteinen malli. Siisti, kapea kotelo vain kiinnitetään seinään ja pyykkiteline pysyy piilossa kun se ei ole käytössä. Tässä vain epäilyttää, miten kätevästi tuo avaaminen ja sulkeminen todellisuudessa onnistuvat.
Brabantia Pyykkiteline |
Pyykkitelineen kanssa samaan sarjaan kuuluu mattoteline. Valtava teline vain mattojen tuuletukseen seisoo pihan nurkalla ruostumassa. Asuntomessuilla kiinnitin huomiota tällaiseen, myöskin seinäkiinnitteiseen, tuuletustelineeseen, jossa on lisäksi teleskooppiset tangot. Kun telinettä ei käytä, se taittuu pieneksi seinää vasten. Telineeseen saa helposti petivaatteet tuulettumaan.
Duster Mattoteline |
Viimeinen tarvike on vähän ekstraa, eli sadeveden keräämiseen tarkoitettu Vesitasku. Tämä olisi hyvä apu kesäisin kukkien kastelussa, kun kertynyttä sadevettä voisi hyödyntää kasteluvetenä. Ilmeeltäänkin tuote on ihan kivan näköinen, ainakin perinteisiin saaveihin verrattuna. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoituksena tehdä sen suurempia kukkaistutuksia, joten ainakin aluksi tällaiselle tuotteelle ei varsinaisesti ole tarvetta.
Houseman Vesitasku |
Onko teillä kokemusta näistä tuotteista? Suosittelisitko?
10.12.2014
Unelmien sisustus: Työtila ja vierashuone
Unelmien sisustus -sarjan toisena huoneena käsittelyyn pääsee alakerran työtila, joka toimii myös vierashuoneena. Tämä huone on sisäänkäynnin jälkeen heti oikealla ja käynti huoneeseen on pienestä aulasta. Huone on kuitenkin omassa rauhassaan eikä sinne juurikaan näy muista tiloista. Huoneen tarkoituksena on toimia työtilana etäpäiviä varten sekä vierashuoneena.
Työtilassa ei tule olemaan kiinteää tietokonetta, vaan tarvittaessa tilaa voi käyttää läppärillä työskentelyyn tai muuhun työtilaa vaativaan toimintaan. Tyopisteen pitää olla sellainen, että siinä voi todella työskennellä täyden työpäivän verran, joten tuolin on oltava mukava. Jonkinlainen nojatuoli työtuolina olisi haaveissa, mutta pitää varmistaa, että tuoli on sopivan korkuinen työpöytään nähden. Työpiste vaatii myös muut asiaankuuluvat tarvikkeet, kuten valaisimen, seinäkellon ja paperikorin. Kelloissa on mielestäni jotain kiehtovaa ja haluan, että kello on aina helposti nähtävillä. Itselläni onkin yleensä aina rannekello, en osaa katsoa aikaa kännykästä.
Huoneeseen on tarkoitus sijoittaa yhdelle seinälle koko seinän mittainen kaapisto liukuovilla. Olisi kiva, jos liukuovetkin voisivat olla sisustukselliset, eikä vain perinteiset peiliovet. Vierasmajoitusta varten vuodesohva on kätevä. Sohvan pitää kuitenkin olla keveän näköinen, jottei pieni huone tule liian ahtaaksi. Mattona toimisi joku simppeli, mustavalkoinen matto. Mattojen hankinta jää kyllä varmasti ihan viimeiseksi, sillä en oikein osaa innostua matoista, eikä meillä ole ollut käytössäkään kuin yksi pakollinen matto olohuoneessa. Pitää ensin nähdä huonekalut tilassa lattian kanssa, jotta näkee, millainen matto tilaan voisi sopia.
6. Presotto Italia Spa Split vaatekaappi, 7. Unfurl vuodesohva, 8. Pappelina Lisa matto
Miltä näyttää?
8.12.2014
Tapettihaaveita
Suurin osa seinistämme tullaan varmasti maalaamaan, mutta ehkä joihinkin huoneisiin sopisi tehosteeksi myös tapetti. Nykyisin on niin paljon upeita tapetteja, että niitä on mukava myös ihailla muuten vain. Tässä muutamia omia suosikkejani, jotka viimeistelisivät kokonaisuuden.
Graafinen, musta-valkoinen tapetti sopisi hyvin erimerkiksi työhuoneeseen.
Makuuhuoneessa toimisi tummansävyinen tapetti.
Valkoinen tapetti struktuurikuviolla voisi olla hyvä vaihtoehto avaraan olohuoneeseen.
Onko teillä jotain suosikkitapetteja?
Kuvat Tapettikauppa.net ja Seinäruusu.fi
Graafinen, musta-valkoinen tapetti sopisi hyvin erimerkiksi työhuoneeseen.
Ferm Living Herringbone Wallpaper 167, Marimekko Oodi, Cole & Sons Woods |
Erica Wakerly Block, Lavmi Afternoon Tea, Marimekko Megaruutu |
Graham & Brown Checker White, Pip Shanghai Bows, Koziel White Brick |
Onko teillä jotain suosikkitapetteja?
Kuvat Tapettikauppa.net ja Seinäruusu.fi
6.12.2014
Unelmien sisustus: Eteinen
Eri huoneiden sisustuksen suunnittelu ja erilaisten vaihtoehtojen miettiminen on itselle mieluisinta tässä projektissa. Mielestäni on tärkeää unelmoida siitä unelmasisustuksesta, vaikka varmasti budjetti tuleekin rajoittamaan hankintoja. Tietysti mielikin ehtii vielä moneen kertaan muuttua ennen varsinaisia hankintoja. Ja kun suunnitelmia on jo miettinyt, voi myös katsella näitä tuotteita alennusmyynneistä matkan varrella. Toinen tärkeä syy on se, että huoneiden toimivuus hahmottuu tarkemmin, kun miettii tavaroiden sijoitusta huoneisiin.
Näistä lähtökohdista ajattelin kirjoitella eri huoneista yksitellen ja käydä läpi huoneiden tarpeita ja unelmissa olevia hankintoja.
Ensimmäisenä käsittelyyn pääsee eteinen, jonka toimivuus on hyvin tärkeää. Eteinen on myös kodin käyntikortti ja ensimmäinen tila, josta vieraan muodostavat mielikuvansa koko talosta. Eteisen yhteydessä meillä on myös vaatehuone, joka toimii pääasiallisena vaatteiden, kenkien ja laukkujen säilytyspaikkana. Vaatehuoneseen on tarkoitus tehdä kunnollinen hyllyjärjestelmä, jossa paksumpienkin talvivaatteiden säilytys sujuu ongelmitta ilman kaapin ovista pursuilevia hihoja. Myös kengille saadaan näin enemmän tilaa.
Eteinen jää näin siistimmäksi tilaksi ja toimii pääasiassa vain pukeutumistilana ja läpikulkuna sisälle taloon. Eteisessä tapahtuu myös vieraiden vaatesäilytys. Koska eteisessä ei ole turhia neliöitä, vaaterekki ei tilaan sovi. Sen sijaan seinään kiinnitettävä naulakko olisi parempi valinta. Se jättää lattialle tilaa, mutta siihen saa ulkovaatteet nätisti henkareille roikkumaan. Lisäksi seinään voisi kiinnittää muutaman isomman koukun esimerkiksi laukkua varten. Pukeutumista helpottamaan pieni jakkara mahtuisi sopivasti naulakon alle. Sivuseinälle tarvitaan lisäksi iso peili, jotta ulkonäön voi tarkistaa vielä ennen uloslähtöä. Eteistilan valaistukseen sopii mielestäni vähän rouhampi valaisin, kuten Design House Stockholmin Work Lamp. Tärkeää on kuitenkin, että valoteho on riittävä.
1. Design House Stockholm Work Lamp, 2. mllmtr L1, 3. Ikea Hovet, 4. Normann Copenhagen Curve, 5. Ikea Nils
Eteistilaan tulee tummanharmaata 30x60 laattaa, jonka seuraksi sopisi vaalean harmaaksi maalatut seinät. Yhdellä seinällä voisi olla kontrastina tumman harmaa sävy. Pienestä tilasta ei kuitenkaan saa tulla liian synkkä.
Miltä kuullostaa?
4.12.2014
Saunan sisustus
Torstai-iltaan vähän suunnitelmia saunaosastomme sisustuksesta. Kuten aiemmin kerroinkin (Pohdintaa saunasta), suunnitelmissamme on tumma saunaosasto ryhditettynä puunvärisillä lauteilla. Leveät, mustat paneelit tuovat sopivasti ryhtiä saunaan ja on mukavaa, että saunassa on vähän hämyisempi tunnelma. Myös lauteet tulevat leveästä paneelista ja yleisilme on mahdollisimman simppeli. Kevyet lauteet, ilman umpinaista alaosaa, näyttävät omaan silmään parhailta. Tällöin myös tummat seinäpaneelit pääsevät oikeuksiinsa.
Vastakkain asetelluissa lauteissa on kuitenkin useita etuja, minkä vuoksi ne haluamme. Kahdestaan saunoessa molemmat mahtuvat nostamaan jalat ylös ja halutessaan lepäämään lauteilla. Kun saunomassa on vieraita, kaikille riittää runsaasti tilaa.
Kiuas asetetaan lauteiden keskelle päätyyn upotettuna. Tässä kuitenkin minua miellyttäviä kiuasvaihtoehtoja, joista osassa on valittavana myös upotettu malli. Kiuas tulee yksinkertaisella sovituskauluksella ja taustalle luultavasti pesuhuoneessa käytettävää tumman harmaata seinälaattaa.
Saunan ja pesutilan väliin tulee lasia, jolloin koko saunaosasto on yhteinäistä tilaa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että saunassa ollaan kuin näyteikkunalla, vaan lasi on tummennettua ja sitä on vain seinän yläosa sekä ovi. Alaosa laatoitetaan samalla laatalla kuin pesuhuoneen seinät.
Myös valaistusta pitää miettiä. Hyvin toteutettu valaistus koko saunaosastossa viimeistelee sisustuksen ja toivottavasti tuo vähän spa-tunnelmaa tilaan.
Millaisia lauderatkaisuja teillä on tehty?
Kuvat: Helo, Harvia, Tulikivi, Kota,